perjantai 30. toukokuuta 2014

Filosofisen tiedekunnan promootioakti vuonna 2014

Juhlasalin ovet ovat kiinni. Seison aulassa ja katson vuoroin vasemmalle ja oikealle. Kaikki ovat valmiina. Nyökkään vahvistuksen yliairut TS:n suuntaan. Nyt kaikki alkaa. Sivuovet avautuvat ja kaunis kulkue seppeleensitojia siirtyy nauhana saliin ja tarkoin määrätyille paikoilleen. Sitten on hetki rauhallista. Vain Sibeliuksen Promotionimarssin sävelet kantautuvat salista korviini.

Kuva: Mikko Virta
Oikealla puolellani yliopiston kulkue on jo valmiina. Katson saliin ja odotan viimeisenkin seppeleensitojan saavan paikkansa. Nyökkään merkin sinisissä asuissaan oleville pedelleille, jotka lähtevät liikkeelle vieden rehtorin ja kanslerin johtaman yliopistolaisten kulkueen ohitseni saliin. Hymyilen ja nyökkään tervehdyksen jokaiselle kulkueessa olevalle. Melkein kaikki tervehtivät äänettömästi minua. Pala on kurkussa.

Ohitseni kulkee lähes ainoastaan tuttuja kasvoja. Vain yksi kuiskaa minulle. Hän on juhlamenojen ohjaaja SL-Y promootiosta vuodelta 2010. Hänen sanansa tulen muistamaan aina: ”Tämä on sinun hetkesi. Kukaan muu ei koskaan näe tätä tilannetta kuin sinä.” Niin totta. Silmäni kostuvat ja katson välillä muualle. Pian yliopistolaiset ovat paikoillaan.

Promoottori AM odottaa vasemmalla puolellani. Nyökkään hänelle ja vihdoin on promovoitavien vuoro. Promoottorin johdolla pitkä, yli viidensadan henkilön kaunis kulkue siirtyy saliin. Miehet frakeissaan ja naiset mustissa tai valkoisissa puvuissa. Tätä on suunniteltu vuosi ja nyt se soljuu editseni arvokkaasti ja reippaasti kuten edellisenä päivänä harjoiteltiin. Minä olen hyvin liikuttunut. Onneksi ei tarvitse puhua mitään. Monet vilkaisevat silmiini ja hymyilen takaisin. Joukossa on tuttuja, mutta enimmäkseen vieraita kasvoja. Tuntuu kuitenkin siltä kuin tuntisin kaikki ohitseni kulkevat. Minä olen niin ylpeä yliopistostamme.

Aivan viimeisenä, kun kaikki muut ovat salissa paikoillaan. Astun hitaasti saliin. Kuljen hitaammin kuin kukaan muu. Portaat ovat leveät ja otan kaksi askelta kullekin. Katson suoraan eteeni, mutta silmäni kohtaavat tuttuja. Vaikka olen liikuttunut, silmäni hymyilevät. Pysähdyn salin keskelle, käännyn ympäri. Annan katseeni kiertää ympäri salin. Kaikki on kunnossa. Vilkaisen orkesteriparvelle merkiksi ja kävelen portaat takaisin ylös. Sibelius on lakannut soimasta ja muutama torviin puhallettu sävel lopettaa saliin siirtymisen. Promootioakti voi alkaa.
Kuva: Mikko Virta

Maisterit ovat alhaalla tiiviinä muodostelmana. Promoottorin puheen jälkeen alkaa promovointi. Maisterinkysymyksen vastaus hyväksytään ja maisterit siirtyvät yksi kerrallaan podiumin ääreen saadakseen päähänsä seppeleen ja kosketuksen sormukseensa. Hetki kuluu ja lähelläni tapahtuu jotain. Astun esiin paikaltani ja huomaan erään vieraista olevan silmät kiinni, pää taaksepäin kallistuneena. Vieressä istuvat nousevat ja airuet pääsevät paikalle. Tilanne taisi olla kuitenkin vain vieraan nukahtaminen ja tuntuu helpottavalta.

Maisterien promovoinnin kuluessa promovoitavien jono kulkee pikkuhiljaa eteenpäin. Tätä ei harjoiteltu täydellä porukalla, eikä liike ole täysin koordinoitua. Syntyy ruuhkaa. Kuiskuttelemme yliairuen kanssa toisillemme ja annamme lähellämme olevalle airuelle ohjeita. On saatava sana jonossa eteenpäin. Kaikkien tulee liikkua riittävästi, jotta ruuhka saadaan purettua. Airuet ovat tehokkaita ja määrätietoisia. He kulkevat ahtaiden käytävien läpi ja ruuhka hellittää. Jatko sujuu jo helpommin, vaikka airuiden täytyykin puuttua etenemiseen jatkuvasti. Ohitseni kulkeville tutuille sanon tilanteesta.

Maisterit ovat promovoitu ja salin edessä on vuorostaan tohtorien muodostelma. Tämä oli promootion uudistus ja tuntuu toimivan hyvin. Kaikki ovat saaneet liikkua maisterien vaihtuessa yksi kerrallaan tohtoreiksi. Päivä on kuuma, helteinen, ja salin takaosiin siirtyneet promovendit saavat vettä ja monet istuvat. Näin juuri. Kaikille oli hetkensä parrasvaloissa ja sitten tarvittava lepo. Olen pyytänyt vahtimestareita pitämään sivuovet auki ilmanvaihdon tehostamiseksi. Ilma tuntuu riittävän, vaikka onkin kuuma.

Promoottori vaihtaa seppeleen päästään tohtorin hattuun ja tohtorien promovointi alkaa. Tohtorinkysymys saa huikean vastauksen, jota ihastelen ja hymyilen itsekseni. Primatohtori HT-S on nimikkeensä veroinen. Riemutohtoreita on läsnä neljä. Entinen yliopiston rehtori PT nousee varovaisin askelin, mutta ilman apua podiumille vastaanottamaan hattunsa ja miekkansa. Liikutus valtaa taas mieleni. Kunniatohtorit tulevat yksi kerrallaan, monet keskittyen muistelemaan eilisiä ohjeita. Lopulta nuoret tohtorit tulevat vuoroon. Tämä on ainoa kohta jota jännitän. Ovatko jonot samassa järjestyksessä kuin hatut ja miekat? Tein viimeiset päivitykset listoihin edellisenä yönä ja toivon ettei ole virheitä, ei viime hetken yllättäviä muutoksia. Kolmen viimeisen hatun tullessa vuoroon, näen että ainakin lukumäärä täsmää. Olen huojentunut.

Lopulta soi maamme laulu. Otan hatun päästäni ja laulan, vaikka ääneni ei oikein kannakaan. Juhlasalin ovet avataan takanani ja kuulen tuomiokirkon kellojen rauhalliset lyönnit. Laulu loppuu ja kävelen rauhallisesti alas portaita. Käännyn ympäri ja odotan promoottorin saapuvan taakseni. En vilkuile ympärilleni, vaan katson portaiden yläpäässä olevaa yliairutta. Lopulta hän antaa merkin ja tiedän promoottorin olevan takanani. Lähden kävelemään rauhallisesti ylös portaita ja ulos salista. Tiedän ryhmien seuraavan omilla vuoroillaan kulkueeseen. Tiedän kaiken olevan hallinnassa. Airuet tietävät miten kulkue muodostuu. Kävelen rauhallisesti ylös Unioninkatua. Aurinko häikäisee silmiäni. Katson vain eteeni ja tunnen itseni onnelliseksi.


Kuva: Mikko Virta