Ulkomaalaiset tutkijat yliopistomme voimavaraksi

Ulkomaalaisen tutkijan rekrytointi on vaativa tehtävä. Henkilön työhönotto saattaa muodostua kymmenien vuosien investoinniksi ja siinä olisi hyvä onnistua hyvällä prosentilla ja parhaalla hyötysuhteella. Ulkomaalaisuus ei tietenkään ole keskeisin hyvän tutkijan ominaisuus, mutta paineita on yliopistomme kansainvälisen henkilöstön osuuden lisäämiseen.

Kaikilla aloilla ulkomaalaisen rekrytointi ei ole helppo tehtävä, monestakaan syystä. Monilla pienillä aloilla kaikkien budjettivaroin palkattujen henkilöiden täytyy käytännössä osallistua perusopetukseen. Suomenkielistä opetusta on vaikea järjestää, jos alan ainoa professori ei puhu suomea.

Ulkomaista rekrytointia kuitenkin tavoitellaan yhä enemmän. Tehtävät julistetaan usein haettaviksi kansainvälisin ilmoituksin. Miten saisimme kansainvälisiä huippututkijoita hakemaan ja myös tulemaan yliopistoihimme?

Ulkomaalainen tutkija tarvitsee aina tavalla tai toisella aloituspaketin. Minimissään tutkijaa pitää tukea muuton järjestämisessä, asunnonhaussa ja muissa vastaavissa käytännön asioissa. Tämä voidaan järjestää yliopistoissa paljolti keskitetysti.

Kokonaan toisen mittakaavan asiasta on kyse, kun puhutaan vaikkapa huippuprofessorin aloituspaketista. Esimerkiksi Sveitsin tasoisia järjestelyjä tutkijaresursseineen ja käyttörahoineen ei Suomessa laajalti voida tavoitella. Huippututkijan aloitus vaatii kuitenkin merkittävää taloudellista tukea, jota ilman ei montaa rekrytointia kannata ajatella. Vieraasta kulttuurista tuleva vieraskielinen tutkija tarvitsee aikaa, ennen kuin hän saa ensimmäiset hakemuksensa rahoitetuksi ja projektit aidosti käyntiin.

Aloituspakettien järjestäminen on helpompaa, kun rekrytointi tapahtuu olemassa oleviin vahvoihin tutkimusryhmiin. Tällöin ryhmä vastaa resurssien suuntaamisesta rekrytoitua henkilöä auttamaan. Myöskin useisiin FiDiPro (Finland Distinguished Professor) rekrytointeihin on saatu jo alusta lähtien liitetyksi kunnolliset aloituspaketit Tekesin tai Suomen Akatemian tuella.

Aloituspakettien systemaattinen järjestäminen tulee entistä tärkeämmäksi tenure track –järjestelmän laajetessa. Moniin yliopistoihin ollaan rekrytoimassa uusille aloille nuoria lupaavia tutkijoita. Heiltä odotetaan paljon ja nopeasti. Heille pitää voida myös tarjota alkuun riittävät resurssit, joiden avulla haasteeseen voidaan vastata.

Ulkomaalaista tutkijaa odottaa Suomessa myös uudenlainen ympäristö. Kieli ja ihmiset erilaisine tapoineen ovat varmasti haaste ulkomailta tuleville. Kun Suomeen tullaan pysyvästi tai pitkään, on tutkijalta tarpeen edellyttää suomen kielen oppimista. Tämä palvelee kaikkien etua eikä vähiten tutkijan, jonka on paljon helpompaa integroitua myös työpaikan ulkopuoliseen yhteiskuntaan.

Joskus kielen opettelu ei ole realismia, ja kaikkien uusien tulijoiden alkuvaiheet toimivat joka tapauksessa englannin kielellä. Tukeeko työyhteisö integroitumista myös englannin kielellä? Monissa tapauksissa ulkomaalaiset jäävät helposti omaksi ryhmäkseen, joka löytää parhaassa tapauksessa toinen toisestaan vertaistukea, mutta saattaa silti jäädä eristetyksi yhteisöstään.  Voi olla kohteliasta puhua kahvipöydässä englantia, jos paikalla on ulkomaalaisia ryhmänjäseniä. Toisaalta on myös kohteliasta käydä keskustelua suomeksi, vaikka hieman kangerrellen, jos paikalla olevat ulkomaalaiset hallitsevat kielen perusteet ja kaipaavat harjoittelua päästäkseen sisään suomenkielisten yhteisöön. Tarvitaan yhteisesti sovittuja toimintamalleja, mutta myös herkkyyttä aistia tilannetta.

Kieli on selvästi yksi suurimpia haasteita, mutta myös muut kulttuuriset erot voivat vaikuttaa tutkijan integroitumiseen hankaloittavasti. Kaikkien etu on kuitenkin hyödyntää pidemmän päälle tänne tulleiden koko kapasiteetti. Ulkomaalaisilla on paljon annettavaa tutkimuksen lisäksi myös opetukseen ja hallintotehtäviin – vaikkapa strategiatyöskentelyyn. Olisi virhe olla hyödyntämättä tätä resurssia. Samoin on virhe ylikuormittaa yksinomaan suomenkielisiä kasaamalla tehtävät heille. Osa opetuksesta ja myös hallinnosta täytyy voida hoitaa myös englantia käyttäen.

Haasteita on sekä Suomeen tulevilla että myös täällä olevilla saada kansainvälistyminen toimimaan kaikilla tasoilla. Helsingin yliopisto on asettanut tavoitteekseen ulkomaalaisen opetus- ja tutkimushenkilökunnan osuuden nostamisen 15 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön esitys uudeksi rahanjakomalliksi tulee myös kannustamaan tähän suuntaan. Suunnitelman mukaan 2% yliopistojen budjettirahoituksesta määräytyy ulkomaalisen tutkimus- ja opetushenkilökunnan mukaan.