torstai 25. lokakuuta 2012

Ketä varten yliopistoja rankkeerataan?


 
Yliopistojen arkeen kuuluvat monenlaiset arvioinnit. Yksiköitä, kuten laitoksia tai tutkimusryhmiä arvioidaan esimerkiksi resurssien jakamisen taustaksi. Suomen akatemia arvioi kokonaisia tieteenaloja benchmarkatakseen suomalaisen tutkimuksen tasoa. Samoin koko tieteen tilaa arvioidaan säännöllisin välein. Viimeisimpänä tänä syksynä julkaistu arvio. Tämän tyyppisille arvioinneille on ominaista se, että arvioija pyrkii itse hyödyntämään saamiaan tuloksia. Hyvä kysymys on sen sijaan: Miksi yliopistoja rankkeerataan ulkopuolisten toimijoiden taholta?
Syksy on yliopistojen rankinglistojen päivitysaikaa. Jo aiemmin syksyllä päivittyi niin kutsuttu Sanghain lista. Viimeisin vuosipäivitys tuli Times Higher Educationin yliopistovertailusta, jossa Suomen korkeimmalle sijoittuva yliopisto oli Helsingin yliopisto sijaluvulla 109. Helsingin yliopiston sijoitus on pudonnut noin 20 sijaa kahdessa vuodessa. Mistä tämä kertoo?
Kaiken kaikkiaan rankkeerauslistat tehdään melko mekaanisesti. Arvioijat käyttävät ensi sijassa mittareita, joilla pyritään kuvaamaan tieteellisen toiminnan määrää ja laatua. Helpoin ja käytetyin tutkimusmittari liittyy tieteelliseen julkaisutoimintaan. Kansainväliset tietokannat kuten Web of Science tai Scopus listaavat ilmestyneiden julkaisujen lisäksi muitakin tunnuslukuja, jotka kertovat muun muassa julkaisuihin tulleista sitaatioista tai julkaisusarjan vaikuttavuudesta (impact factor). Eri alojen julkaisemistraditiot ovat hyvin erilaisia, joten edellämainittuihin mittareihin perustuvat arviot eivät ole koskaan yhteismitallisia.
Tutkimuksen laatua pyritään mittaamaan myös mm. kilpaillun tutkimusrahoituksen määrällä tai tutkimusyhteisön kansainvälisyydellä (esim. kansainvälisen henkilöstön osuus).
Tieteellisen toiminnan lisäksi mittareita on pyritty kehittämään myös ottamaan huomioon koulutus ja (tutkimuksen) vaikuttavuus, mutta näiden mittarien taakse piiloutuu paljon muutakin, joka aika usein liittyy tutkimuksessa pärjäämiseen.
Eri listoilla käytetään hieman eri mittareita erilaisin painotuksin. Mikä tahansa yliopisto voi suhteellisen helposti katsoa listan laskentamenetelmän ja hakea helpoimmat kriteerit, joilla sijoitusta voitaisiin nostaa. Täysin eri asia on, vaikuttaako listalla nousu yliopiston todelliseen laatuun tai esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksiin yliopistosta työ- ja opiskelupaikkana.
Yliopistoja arvioivat instituutit eivät lähtökohtaisesti käytä saamaansaa ranking-listaa omiin tarkoituksiinsa, vaan näiden listojen ainoa näkyvä tarkoitus on saada mediahuomiota. Rankinglistat ovat siis tehty käytännössä julkisuutta varten. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole varaa jättää huomioimatta listoilla sijoittumistaan. Listat ovat osa positiivista kehää: parhaat opiskelijat ja tutkijat pyrkivät listoilla menestyneisiin yliopistoihin, jolloin menstystä on odotettavissa jatkossa entistä enemmän.
Rankingit eivät saa olla yliopistoille itseisarvo sinänsä, mutta vakavasti niihin tulee suhtautua. Manner-Euroopan maat joutuvat pohtimaan miksi listoja dominoivat Yhdysvaltalaiset yliopistot, samoin kuin miksi yhä enemmän aasialaisia yliopistoja pystyy nousemaan korkeille listasijoille. Suomen maineelle opetuksessa ei voi olla hyväksi suomalaisen yliopiston (tai yliopistojen) puuttuminen kokonaan listojen kärkipäästä.
Kenelle näitä rankinglistoja loppujen lopuksi laaditaan? Pääosin rankingit tuntuvat palvelevan median tarpeita. Rankingit ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, joten yliopistojenkin pitää suhtautua niiden merkitykseen vakavasti. Helsingin yliopisto onkin ottanut rankinglistasijoituksen jopa osaksi strategisia tavoitteitaan.
Voidaan kuitenkin kriittisesti miettiä myös mahdollisia taustalla olevia agendoja. Miksi esimerkiksi kiinalainen yliopisto ottaa tehtäväkseen arvioida ja laittaa järjestykseen maailman yliopistot?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti