Yliopistojen arkeen kuuluvat monenlaiset arvioinnit.
Yksiköitä, kuten laitoksia tai tutkimusryhmiä arvioidaan esimerkiksi resurssien
jakamisen taustaksi. Suomen akatemia arvioi kokonaisia tieteenaloja
benchmarkatakseen suomalaisen tutkimuksen tasoa. Samoin koko tieteen tilaa
arvioidaan säännöllisin välein. Viimeisimpänä tänä syksynä julkaistu arvio.
Tämän tyyppisille arvioinneille on ominaista se, että arvioija pyrkii itse
hyödyntämään saamiaan tuloksia. Hyvä kysymys on sen sijaan: Miksi yliopistoja
rankkeerataan ulkopuolisten toimijoiden taholta?
Syksy on yliopistojen rankinglistojen päivitysaikaa. Jo aiemmin
syksyllä päivittyi niin kutsuttu Sanghain lista. Viimeisin vuosipäivitys tuli
Times Higher Educationin yliopistovertailusta, jossa Suomen korkeimmalle
sijoittuva yliopisto oli Helsingin yliopisto sijaluvulla 109. Helsingin
yliopiston sijoitus on pudonnut noin 20 sijaa kahdessa vuodessa. Mistä tämä
kertoo?
Kaiken kaikkiaan rankkeerauslistat tehdään melko
mekaanisesti. Arvioijat käyttävät ensi sijassa mittareita, joilla pyritään
kuvaamaan tieteellisen toiminnan määrää ja laatua. Helpoin ja käytetyin
tutkimusmittari liittyy tieteelliseen julkaisutoimintaan. Kansainväliset
tietokannat kuten Web of Science tai Scopus listaavat ilmestyneiden
julkaisujen lisäksi muitakin tunnuslukuja, jotka kertovat muun muassa
julkaisuihin tulleista sitaatioista tai julkaisusarjan vaikuttavuudesta (impact
factor). Eri alojen julkaisemistraditiot ovat hyvin erilaisia, joten
edellämainittuihin mittareihin perustuvat arviot eivät ole koskaan
yhteismitallisia.
Tutkimuksen laatua pyritään mittaamaan myös mm. kilpaillun
tutkimusrahoituksen määrällä tai tutkimusyhteisön kansainvälisyydellä (esim.
kansainvälisen henkilöstön osuus).
Tieteellisen toiminnan lisäksi mittareita on pyritty
kehittämään myös ottamaan huomioon koulutus ja (tutkimuksen) vaikuttavuus,
mutta näiden mittarien taakse piiloutuu paljon muutakin, joka aika usein
liittyy tutkimuksessa pärjäämiseen.
Eri listoilla käytetään hieman eri mittareita erilaisin
painotuksin. Mikä tahansa yliopisto voi suhteellisen helposti katsoa listan
laskentamenetelmän ja hakea helpoimmat kriteerit, joilla sijoitusta voitaisiin
nostaa. Täysin eri asia on, vaikuttaako listalla nousu yliopiston todelliseen
laatuun tai esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksiin yliopistosta
työ- ja opiskelupaikkana.
Yliopistoja arvioivat instituutit eivät lähtökohtaisesti
käytä saamaansaa ranking-listaa omiin tarkoituksiinsa, vaan näiden listojen
ainoa näkyvä tarkoitus on saada mediahuomiota. Rankinglistat ovat siis tehty
käytännössä julkisuutta varten. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole varaa jättää
huomioimatta listoilla sijoittumistaan. Listat ovat osa positiivista kehää:
parhaat opiskelijat ja tutkijat pyrkivät listoilla menestyneisiin
yliopistoihin, jolloin menstystä on odotettavissa jatkossa entistä enemmän.
Rankingit eivät saa olla yliopistoille itseisarvo sinänsä,
mutta vakavasti niihin tulee suhtautua. Manner-Euroopan maat joutuvat pohtimaan
miksi listoja dominoivat Yhdysvaltalaiset yliopistot, samoin kuin miksi yhä
enemmän aasialaisia yliopistoja pystyy nousemaan korkeille listasijoille. Suomen
maineelle opetuksessa ei voi olla hyväksi suomalaisen yliopiston (tai
yliopistojen) puuttuminen kokonaan listojen kärkipäästä.
Kenelle näitä rankinglistoja loppujen lopuksi laaditaan?
Pääosin rankingit tuntuvat palvelevan median tarpeita. Rankingit ovat kuitenkin
tulleet jäädäkseen, joten yliopistojenkin pitää suhtautua niiden merkitykseen
vakavasti. Helsingin yliopisto onkin ottanut rankinglistasijoituksen jopa
osaksi strategisia tavoitteitaan.
Voidaan kuitenkin kriittisesti miettiä myös mahdollisia
taustalla olevia agendoja. Miksi esimerkiksi kiinalainen yliopisto ottaa
tehtäväkseen arvioida ja laittaa järjestykseen maailman yliopistot?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti