Juhlasalin ovet
ovat kiinni. Seison aulassa ja katson vuoroin vasemmalle ja oikealle. Kaikki
ovat valmiina. Nyökkään vahvistuksen yliairut TS:n suuntaan. Nyt kaikki alkaa.
Sivuovet avautuvat ja kaunis kulkue seppeleensitojia siirtyy nauhana saliin ja
tarkoin määrätyille paikoilleen. Sitten on hetki rauhallista. Vain Sibeliuksen Promotionimarssin sävelet kantautuvat salista korviini.
|
Kuva: Mikko Virta |
Oikealla
puolellani yliopiston kulkue on jo valmiina. Katson saliin ja odotan
viimeisenkin seppeleensitojan saavan paikkansa. Nyökkään merkin sinisissä
asuissaan oleville pedelleille, jotka lähtevät liikkeelle vieden rehtorin ja
kanslerin johtaman yliopistolaisten kulkueen ohitseni saliin. Hymyilen ja
nyökkään tervehdyksen jokaiselle kulkueessa olevalle. Melkein kaikki
tervehtivät äänettömästi minua. Pala on kurkussa.
Ohitseni kulkee lähes
ainoastaan tuttuja kasvoja. Vain yksi kuiskaa minulle. Hän on juhlamenojen
ohjaaja SL-Y promootiosta vuodelta 2010. Hänen sanansa tulen muistamaan aina:
”Tämä on sinun hetkesi. Kukaan muu ei koskaan näe tätä tilannetta kuin sinä.”
Niin totta. Silmäni kostuvat ja katson välillä muualle. Pian yliopistolaiset
ovat paikoillaan.
Promoottori AM
odottaa vasemmalla puolellani. Nyökkään hänelle ja vihdoin on promovoitavien
vuoro. Promoottorin johdolla pitkä, yli viidensadan henkilön kaunis kulkue
siirtyy saliin. Miehet frakeissaan ja naiset mustissa tai valkoisissa puvuissa.
Tätä on suunniteltu vuosi ja nyt se soljuu editseni arvokkaasti ja reippaasti
kuten edellisenä päivänä harjoiteltiin. Minä olen hyvin liikuttunut. Onneksi ei
tarvitse puhua mitään. Monet vilkaisevat silmiini ja hymyilen takaisin.
Joukossa on tuttuja, mutta enimmäkseen vieraita kasvoja. Tuntuu kuitenkin siltä
kuin tuntisin kaikki ohitseni kulkevat. Minä olen niin ylpeä yliopistostamme.
Aivan viimeisenä,
kun kaikki muut ovat salissa paikoillaan. Astun hitaasti saliin. Kuljen
hitaammin kuin kukaan muu. Portaat ovat leveät ja otan kaksi askelta kullekin.
Katson suoraan eteeni, mutta silmäni kohtaavat tuttuja. Vaikka olen
liikuttunut, silmäni hymyilevät. Pysähdyn salin keskelle, käännyn ympäri. Annan
katseeni kiertää ympäri salin. Kaikki on kunnossa. Vilkaisen orkesteriparvelle
merkiksi ja kävelen portaat takaisin ylös. Sibelius on lakannut soimasta ja
muutama torviin puhallettu sävel lopettaa saliin siirtymisen. Promootioakti voi
alkaa.
|
Kuva: Mikko Virta |
Maisterit ovat
alhaalla tiiviinä muodostelmana. Promoottorin puheen jälkeen alkaa promovointi.
Maisterinkysymyksen vastaus hyväksytään ja maisterit siirtyvät yksi kerrallaan
podiumin ääreen saadakseen päähänsä seppeleen ja kosketuksen sormukseensa. Hetki
kuluu ja lähelläni tapahtuu jotain. Astun esiin paikaltani ja huomaan erään
vieraista olevan silmät kiinni, pää taaksepäin kallistuneena. Vieressä istuvat
nousevat ja airuet pääsevät paikalle. Tilanne taisi olla kuitenkin vain vieraan
nukahtaminen ja tuntuu helpottavalta.
Maisterien promovoinnin
kuluessa promovoitavien jono kulkee pikkuhiljaa eteenpäin. Tätä ei harjoiteltu
täydellä porukalla, eikä liike ole täysin koordinoitua. Syntyy ruuhkaa.
Kuiskuttelemme yliairuen kanssa toisillemme ja annamme lähellämme olevalle
airuelle ohjeita. On saatava sana jonossa eteenpäin. Kaikkien tulee liikkua
riittävästi, jotta ruuhka saadaan purettua. Airuet ovat tehokkaita ja
määrätietoisia. He kulkevat ahtaiden käytävien läpi ja ruuhka hellittää. Jatko
sujuu jo helpommin, vaikka airuiden täytyykin puuttua etenemiseen jatkuvasti.
Ohitseni kulkeville tutuille sanon tilanteesta.
Maisterit ovat
promovoitu ja salin edessä on vuorostaan tohtorien muodostelma. Tämä oli
promootion uudistus ja tuntuu toimivan hyvin. Kaikki ovat saaneet liikkua
maisterien vaihtuessa yksi kerrallaan tohtoreiksi. Päivä on kuuma, helteinen,
ja salin takaosiin siirtyneet promovendit saavat vettä ja monet istuvat. Näin
juuri. Kaikille oli hetkensä parrasvaloissa ja sitten tarvittava lepo. Olen
pyytänyt vahtimestareita pitämään sivuovet auki ilmanvaihdon tehostamiseksi.
Ilma tuntuu riittävän, vaikka onkin kuuma.
Promoottori
vaihtaa seppeleen päästään tohtorin hattuun ja tohtorien promovointi alkaa. Tohtorinkysymys
saa huikean vastauksen, jota ihastelen ja hymyilen itsekseni. Primatohtori HT-S on
nimikkeensä veroinen. Riemutohtoreita on läsnä neljä. Entinen yliopiston
rehtori PT nousee varovaisin askelin, mutta ilman apua podiumille
vastaanottamaan hattunsa ja miekkansa. Liikutus valtaa taas mieleni.
Kunniatohtorit tulevat yksi kerrallaan, monet keskittyen muistelemaan eilisiä
ohjeita. Lopulta nuoret tohtorit tulevat vuoroon. Tämä on ainoa kohta jota
jännitän. Ovatko jonot samassa järjestyksessä kuin hatut ja miekat? Tein
viimeiset päivitykset listoihin edellisenä yönä ja toivon ettei ole virheitä, ei
viime hetken yllättäviä muutoksia. Kolmen viimeisen hatun tullessa vuoroon,
näen että ainakin lukumäärä täsmää. Olen huojentunut.
Lopulta soi maamme
laulu. Otan hatun päästäni ja laulan, vaikka ääneni ei oikein kannakaan.
Juhlasalin ovet avataan takanani ja kuulen tuomiokirkon kellojen rauhalliset
lyönnit. Laulu loppuu ja kävelen rauhallisesti alas portaita. Käännyn ympäri ja
odotan promoottorin saapuvan taakseni. En vilkuile ympärilleni, vaan katson
portaiden yläpäässä olevaa yliairutta. Lopulta hän antaa merkin ja tiedän
promoottorin olevan takanani. Lähden kävelemään rauhallisesti ylös portaita ja
ulos salista. Tiedän ryhmien seuraavan omilla vuoroillaan kulkueeseen. Tiedän
kaiken olevan hallinnassa. Airuet tietävät miten kulkue muodostuu. Kävelen
rauhallisesti ylös Unioninkatua. Aurinko häikäisee silmiäni. Katson vain eteeni
ja tunnen itseni onnelliseksi.
|
Kuva: Mikko Virta |