Mitä Dohan ilmastoneuvotteluissa tapahtuu?

YK:n ilmastokokous pidetään alkaneen kahden viikon aikana öljy- ja kaasuvaroiltaan rikkaassa Qatarissa. Maassa, jonka kansalaisten hiilijalanjälki on noin kolme kertaa Suomen kansalaisen vastaava. Huiman suuri siis!

Qatarissa energiaa kuluu runsaasti jäähdytykseen ja makean veden tuottamiseen merivedestä. Kun kansalaisille sekä vesi että sähkö on ilmaista, ei suurta insentiiviä säästävämpään elämäntapaan synny.

Qatarin Dohaan odotetaan yli 15 000 osallistujaa lähes 200 maasta. Mikä mahtaa olla kokouksen itsensä hiilijalanjälki? The Telegraph arvioi, että hiiltä tuotetaan ainakin 25000 tonnia. Tämä syntyy delegaattien lennoista sekä kahden viikon oleskelusta Qatarissa. 

Monet delegaatiot toki kompensoivat hiilipäästönsä.

Dohan tavoite on vaativa ja välttämätön. Kyoton protokolla solmittiin 1997 ja se sitoo kehittyneet maat leikkaamaan hiilidioksidipäästöjään. Vaikkei se olekaan ollut erityisen menestyksekäs sopimus, on se silti ainoa kansainvälinen ilmastosopimus. Kyoton sopimus tulee katkolle vuoden lopussa ja tarvitsee välttämättömästi jatkon.

Kyoton sopimus sitoo kehittyneitä maita ja ilman sopimuksen jatkoa on mahdotonta kuvitella kehittyvien talouksien tulevan aktiivisesti vähennystyöhön mukaan. Ainakin EU, Australia, Norja, Sveitsi, Lichtenstein, Kroatia, Ukraina ja Islanti ovat ilmaisseet mukanaolonsa Kyoton jatkossa. Tämän pitäisi olla riittävää sitomaan myös merkittävimmät kehittyvät taloudet.

Toinen sopimuskausi tulee olemaan 2012-2020. Sopimuksen sisältöä ei tietenkään vielä tiedetä, mutta EU tullee sitoutumaan 20% vähennykseen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

USA:n rooli tulee jälleen kerran olemaan merkittävä. Obama on juuri nostanut suosiotaan Sandy-hirmumyrskyn jälkihoidossa ja nämä sään ääri-ilmiöt ovat huolestuttavia merkkejä riippumatta siitä mikä ilmastomuutoksen osuus täsmälleen ottaen on.

Onko Obamalla halua ja mahdollisuuksia saada USA sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin? Tämä vaikuttaa ainakin Kiinan halukkuuteen tulla mukaan vähennyssopimuksiin. Kiinan päästöt per capita ovat jo EU:n tasolla ja Kiina kokonaisuudessaan on suurin hiilidioksidin päästäjä.

Asialla on tietysti taloudelliset ulottuvuutensa. Tämä kaikki maksaa ja erityisesti kehittyneiden maiden on oltava valmiita myös konkreettisiin maksuihin. Jo Kööpenhaminassa sovittiin 100 miljardin dollarin vuotuisista investoinneista ilmastorahastoihin vuodesta 2020 lähtien. Dohassa valtioiden on tarkoitus keskustella kuinka rahat kerätään rahastoon ja kuinka niitä jaetaan. Tämäkään ei tule olemaan helppoa.

Lower CO2 emissions, but can we cut down the particle and NOx emissions of diesel engines?

Diesel engines are amongst the largest emission sources in urban air. The emissions consist of soot particles of about 40-80 nm in diameter. The engines emit also nanoparticles at less than 20 nm or so in diameter, consisting of various hydrocarbons and possibly also sulphur (in case of sulphur containing fuel).

Why it is so attractive to switch to diesel instead of a less emitting gasoline engine? The answer is in fuel economy, which is one of the main advantages of using diesel engines. In Finland, the national policy towards diesel fleet has changed over the last couple of years. Today the price per liter is almost equal for both diesel and E10 gasoline. The owner of the diesel car needs to pay monthly tax, and the saving must come from the more economic engine.

The emissions of diesel engines are rather well know and there is continuous process to limit the emissions to even lower level. In 2013, the new EURO VI limits for heavy duty vehicles will be for PM (particulate matter) 0.01 g/kWh and for NOx 0.4 g/kWh. If you compare these to the EURO I values just 20 years ago the change is dramatic: EURO I for PM was 0.36 g/kWh and for NOx 8 g/kWh. Unfortunately, the diesel engines tend to be strong and last forever, so we have to wait for a while until the fleet has majority of EURO VI level engines.

In order to cut down the emissions to EURO VI level, the changes in engine technology will not be sufficient alone. This points out to the importance of the after treatment of the exhaust gases. Several different types of catalysts and filters exist. How well do these work? What is the efficiency of each one of them? These are the questions to be answered though intensive research work.

In order to make the development towards lower emissions even more challenging, one needs to consider also the effects of new type of fuels. As diesel fuel is possible to be made of e.g. biomass based renewable energy sources, there are activities to develop these alternative fuel types. These new generation of fuels aim for lower CO2 footprint.

Recent PhD work has focused on all of these in performing a wide set of experiments. I will examine the work on Friday 23^rd November. The overall message is clear, one can fight against particle and gaseous emissions successfully together with lower greenhouse gas emissions.

The link for the press release of the thesis work can be found here in Finnish:

http://www.tut.fi/fi/ajankohtaista/vaitostiedotteet/dieselmoottorin-hiukkaspaastot-pienemmiksi-p034665c2

Nanosta ja turvallisuudesta

Kansainvälinen konferenssi Helsingissä pohtii onko nanomateriaaleista uhkaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

Historia tuntee materiaaleja, jotka aluksi näyttäytyivät fantastisina, mutta sittemmin osoittautuivat niin haitallisiksi, että niistä piti kokonaan luopua. Parhaat varoittavat esimerkit ovat asbesti ja CFC-yhdisteet, joiden haitat ihmisten terveydelle ja ympäristölle tulivat lopulta melkoisina yllätyksinä.

Nanoteknologian sovellukset laajenevat kovaa vauhtia ja parhaimmillaan teknologiat voivat auttaa ihmiskuntaa suurissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi puhtaan veden saatavuuteen tai energiakysyksiin.

Toivottavasti vastuullinen tutkimus nanohiukkasten haitoista ja hiukkasille altistumisesta auttaa välttämään aiemmat riskit jo ennakoidusti.

Linkki konferenssiin:
 

http://www.ttl.fi/en/international/conferences/senn2012/Pages/default.aspx 

Ketä varten yliopistoja rankkeerataan?

 

Yliopistojen arkeen kuuluvat monenlaiset arvioinnit. Yksiköitä, kuten laitoksia tai tutkimusryhmiä arvioidaan esimerkiksi resurssien jakamisen taustaksi. Suomen akatemia arvioi kokonaisia tieteenaloja benchmarkatakseen suomalaisen tutkimuksen tasoa. Samoin koko tieteen tilaa arvioidaan säännöllisin välein. Viimeisimpänä tänä syksynä julkaistu arvio. Tämän tyyppisille arvioinneille on ominaista se, että arvioija pyrkii itse hyödyntämään saamiaan tuloksia. Hyvä kysymys on sen sijaan: Miksi yliopistoja rankkeerataan ulkopuolisten toimijoiden taholta?

Syksy on yliopistojen rankinglistojen päivitysaikaa. Jo aiemmin syksyllä päivittyi niin kutsuttu Sanghain lista. Viimeisin vuosipäivitys tuli Times Higher Educationin yliopistovertailusta, jossa Suomen korkeimmalle sijoittuva yliopisto oli Helsingin yliopisto sijaluvulla 109. Helsingin yliopiston sijoitus on pudonnut noin 20 sijaa kahdessa vuodessa. Mistä tämä kertoo?

Kaiken kaikkiaan rankkeerauslistat tehdään melko mekaanisesti. Arvioijat käyttävät ensi sijassa mittareita, joilla pyritään kuvaamaan tieteellisen toiminnan määrää ja laatua. Helpoin ja käytetyin tutkimusmittari liittyy tieteelliseen julkaisutoimintaan. Kansainväliset tietokannat kuten Web of Science tai Scopus listaavat ilmestyneiden julkaisujen lisäksi muitakin tunnuslukuja, jotka kertovat muun muassa julkaisuihin tulleista sitaatioista tai julkaisusarjan vaikuttavuudesta (impact factor). Eri alojen julkaisemistraditiot ovat hyvin erilaisia, joten edellämainittuihin mittareihin perustuvat arviot eivät ole koskaan yhteismitallisia.

Tutkimuksen laatua pyritään mittaamaan myös mm. kilpaillun tutkimusrahoituksen määrällä tai tutkimusyhteisön kansainvälisyydellä (esim. kansainvälisen henkilöstön osuus).

Tieteellisen toiminnan lisäksi mittareita on pyritty kehittämään myös ottamaan huomioon koulutus ja (tutkimuksen) vaikuttavuus, mutta näiden mittarien taakse piiloutuu paljon muutakin, joka aika usein liittyy tutkimuksessa pärjäämiseen.

Eri listoilla käytetään hieman eri mittareita erilaisin painotuksin. Mikä tahansa yliopisto voi suhteellisen helposti katsoa listan laskentamenetelmän ja hakea helpoimmat kriteerit, joilla sijoitusta voitaisiin nostaa. Täysin eri asia on, vaikuttaako listalla nousu yliopiston todelliseen laatuun tai esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksiin yliopistosta työ- ja opiskelupaikkana.

Yliopistoja arvioivat instituutit eivät lähtökohtaisesti käytä saamaansaa ranking-listaa omiin tarkoituksiinsa, vaan näiden listojen ainoa näkyvä tarkoitus on saada mediahuomiota. Rankinglistat ovat siis tehty käytännössä julkisuutta varten. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole varaa jättää huomioimatta listoilla sijoittumistaan. Listat ovat osa positiivista kehää: parhaat opiskelijat ja tutkijat pyrkivät listoilla menestyneisiin yliopistoihin, jolloin menstystä on odotettavissa jatkossa entistä enemmän.

Rankingit eivät saa olla yliopistoille itseisarvo sinänsä, mutta vakavasti niihin tulee suhtautua. Manner-Euroopan maat joutuvat pohtimaan miksi listoja dominoivat Yhdysvaltalaiset yliopistot, samoin kuin miksi yhä enemmän aasialaisia yliopistoja pystyy nousemaan korkeille listasijoille. Suomen maineelle opetuksessa ei voi olla hyväksi suomalaisen yliopiston (tai yliopistojen) puuttuminen kokonaan listojen kärkipäästä.

Kenelle näitä rankinglistoja loppujen lopuksi laaditaan? Pääosin rankingit tuntuvat palvelevan median tarpeita. Rankingit ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, joten yliopistojenkin pitää suhtautua niiden merkitykseen vakavasti. Helsingin yliopisto onkin ottanut rankinglistasijoituksen jopa osaksi strategisia tavoitteitaan.

Voidaan kuitenkin kriittisesti miettiä myös mahdollisia taustalla olevia agendoja. Miksi esimerkiksi kiinalainen yliopisto ottaa tehtäväkseen arvioida ja laittaa järjestykseen maailman yliopistot?

Yliopisto läsnä yhteiskunnassa

Yliopiston kolmanneksi tehtäväksi on viime vuosina korostetusti nostettu vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yliopistolain 2.1 § kertoo tämän aika ylväin sanoin:

“Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Edellinen siteeraus on siis suoraan laista eli meidän yliopistolla työskentelevien on syytä ottaa tämä tosissaan. Samoin tietysti kaikkien yliopiston kanssa yhteistyötä tekevienkin.

Yliopiston kahteen ensimmäiseen tehtävään eli tieteen tekemiseen ja siihen perustuvan opetuksen antamiseen kolmas tehtävä tietysti liittyy ilman erillistä käskemistäkin. Tiede olisi vähämerkityksellistä, jos sen avulla ei pyrittäisi vaikuttamaan. Tieteen ja opetuksen kautta yliopisto on monin tavoin läsnä yhteiskunnassa, ei sen ulkopuolella.

Yhteiskunnallista vuorovaikutus voidaan käsittää eri tavoin. Ehkä yleisimmin mieleen tulevat tutkijoiden pitämät yleistajuiset puheenvuorot erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja esimerkiksi mediassa. Luonnontieteiden ja tekniikan parissa työskenteleviltä on totuttu odottamaan myös panoksia innovaatiotoimintaan vaikkapa yritysyhteistyön kautta tai esimerkiksi spin-off yritystoiminnan käynnistämisellä.

Ilmakehätutkijalle yhteiskunnallinen vuorovaikutus lienee vahvimmillaan, kun osallistutaan ihmiskunnan suurten haasteiden ratkomiseen (Grand challenges). Näitä haasteita löytyy ilmastonmuutoksesta vaikkapa puhtaaseen veteen. Hyvä raportti aiheesta lötyy International Council for Sciencen (ICSU) sivuilta (http://www.icsu.org/publications/reports-and-reviews/grand-challenges).

Helsingin yliopiston tutkijoille ja tutkimusryhmille on yliopisto tänä vuonna tarjonnut oivan mahdollisuuden tuoda yliopistoa ja täällä tehtävää tutkimusta tehokkaasti kadulla kulkevan ihmisen luo. Tämä tapahtuu Aleksanterinkadulle avatussa Tiedekulmassa. Katso vaikka täältä (http://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/) mikä Tiedekulma on ja mitä siellä tapahtuu.  Muutaman päivän päästä sivulta taitaa löytyä live-tallenne myös omasta puheenvuorostani kaupunki-ilman pienhiukkasista.

Rikinpoistosta ympäristöstämme

Uusi rikkidirektiivi laskee laivojen käyttämän polttoaineen rikkipitoisuuden enimmäisrajan 0,1 prosenttiin vuoden 2015 alusta alkaen. Happosateiden ja happaman laskeuman aiheuttamien ympäristötuhojen parissa työuransa aloittaneelle tämä kuulostaa edistykselliseltä ja hienolta. Uutta direktiiviä on kuitenkin vastustettu näkyvästi ja tarmokkaasti. Vastustus perustuu taloudellisiin argumentteihin. Rikkidirektiivi koskee Itämerta, Pohjanmerta ja Englannin kanaalia. Eli ulkopuolelle jää EU:n osalta Välimeri, jonka osalta direktiivi astuu voimaan 2020 ja silloin enimmäisrajaksi tulee 0,5 %. Globaalilla tasolla siirrytään nykyisestä 4,5 %:n rajasta 3,5 %:iin vuonna 2012 ja 0,5 %:iin vuoteen 2025 mennessä.

Rikkidirektiivin vastustamisen etujoukoissa on esiintynyt Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). EK harmittelee direktiivin aiheuttamia lisäkustannuksia suomalaiselle teollisuudelle. Tiukemmat rajat tarkoittavat lisääntyviä kuljetuskustannuksia erityisesti suomalaiselle vientiteollisuudelle.

Harmittelun sijaan voimme katsoa myös toisenlaiseen tulevaisuuteen. Rikkidirektiivi tuo töitä suomalaiselle teknologiateollisuudelle. Laivoihin hankitaan rikkipesureita ja uudet laivatilaukset kohdistuvat niille telakoille, jotka panostavat ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Puhtaampia polttoaineita käyttävät alukset ovat tulevaisuutta ja tähän suomalaiset telakat ovat panostaneetkin.

Koko ongelma heijastaa viime vuosikymmenten muutoksia kohti globaalia maailmaa ja maailmantaloutta. Muutokset ovat tapahtuneet talouselämän lisäksi myös ympäristökysymyksissä. Vielä 1980-luvulla hapanta laskeumaa ja sitä aiheuttaneita rikki- ja typpipäästöjä pidettiin erityisesti alueellisina ongelmina. Ja sellaisina niitä myös ratkottiin. Suomi teki yhdessä monien muiden maiden kanssa merkittäviä päästöjenvähennyksiä, jotka oli tehtävä oman ympäristömme takia. Happaman laskeuman ongelma saatiin käytännössä pois maastamme ja koko Pohjois-Euroopasta. Uskoisin elinkeinoelämän silloinkin valittaneen kustannuksista ja kilpailukyvystä, mutta päästövähennykset piti tehdä itsekkäistä syistä ympäristömme puhdistamiseksi.

Nyt vuonna 2012 on rikinpoisto alueemme saastuttavilta toimijoilta ympäristön kannalta järkevän trendin seuraamista. Kukaan ei edelleenkään ole asettunut vastustamaan yhä puhtaampaa ilmaa. Ongelmaa ei kuitenkaan nähdä ensisijaisesti alueellisena ilmansuojelutoimena, vaan argumentit nojaavat globaaliin talouteen.

Suomi ei ole koskaan hakenut pärjäämistään alempiin standardeihin pyrkimällä. On sitten kysymys koulutuksesta, terveydenhoidosta tai muista julkisista palveluista, olemme hakeneet laatua hyväksyen samalla syntyneitä korkeampia kustannuksia. Emme maailmantaloudessakaan tule pärjäämään, jos emme hyväksy itsellemme roolia edistyksellisenä toimijana, korkeilla ympäristökriteereillä. Edistyksellinen toiminta tuo lyhyellä aikavälillä kustannuksia, jotka kuitenkin muuttuvat laaduksi ja sitä kautta myöskin kilpailueduksi.

Don’t paint it black – musta hiili ilmassa

Minulla liittyy monia muistikuvia erilaisiin savunhajuihin ilmassa. Lapsena autojen pakokaasut tuoksuivat aivan toisella tavalla kuin nykyautoilla. Vanhanajan pakokaasun hajuun törmää vielä silloin tällöin vanhojen kesäautojen tullessa kaduille. Muistan myös elävästi miltä Itä-Euroopan kaupungeissa tuoksui 1980-luvulla ja paljolti 1990-luvullakin. Runsasrikkisen hiilen polton savut leijuivat esimerkiksi Prahan ja Budapestin yllä, erityisesti koleina talvipäivinä. Nyt nekin hajut ovat muuttuneet. Suomalaisille tuttu savun haju on saunan lämmityksestä ilmassa leijuva puun polton haju. Siihen assosioituu monella niin paljon positiivista, ettei sen voi uskoa olevan haitallista.

Poltossa ilmaan pääsee käytännössä aina hiilihiukkasia. Näitä kutsutaan usein yleisnimellä musta hiili (black carbon, BC). Mustaa hiiltä syntyy, kun polttoaine palaa epätäydellisesti (täydellisessä palamisessa hiili muodostaa vain hiilidioksidia, CO₂).  Musta hiili ei ole mitään yhtä tiettyä kemiallista yhdistettä, vaan termi tulee suoraan hiukkasen kyvystä imeä valoa. Eli toisin sanoen, kyse on väriltään mustista hiukkasista, joissa tiedetään olevan paljon nimenomaan hiiltä.

Poltossa pääsee aina ilmaan monia muitakin yhdisteitä, sekä kaasuja että hiukkasia. Mustan hiilen lisäksi hiukkasissa on paljon orgaanisia yhdisteitä (OC). Eli hiukkaset ovat käytännössä aina sekoituksia, joissa BC/OC –suhde vaihtelee polttotapahtuman mukaan. Mustalla hiilellä on kaksi meille kaikille äärimmäisen tärkeää merkitystä: musta hiili on tärkeä ilmaston lämmittäjä ja sillä on suuri merkitys terveydellemme.

Musta hiili on yksi merkittävimmistä komponenteista ilmastovaikutuksen kannalta. Nimensä mukaisesti musta hiili imee auringon säteilyä ja siten lämmittää ilmastoa. Hiilihiukkaset voivat myös asettua vaalealle alustalle lumen ja jään pinnalle imien auringon säteilyä ja aiheuttaen näin jäätiköiden sulamista vaikkei lämpötila olisi edes juuri kohonnut. Hiilihiukkasten elinaika ilmakehässä on vain muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, eli ne ovat hyvin lyhytikäisiä esimerkiksi hiilidioksidiin verrattuna. Lyhyestä elinajasta johtuen mustan hiilen päästöihin kohdistuvat vähennykset vaikuttavat ilmastoon nopeasti.

On esitetty arvioita, joiden mukaan mustan hiilen päästöjen vähennykset voivat vaikuttaa ilmaston lämpenemistä ehkäisten jopa 20-30 prosentin edestä vuosisadan puoliväliin mennessä. Ennustettu 1.3°C lämpötilan nousu (vaihteluväli 0.8-2.0°C) voi pienentyä alle 1.0°C nousuksi pelkästään mustan hiilen vähennystoimilla. Hiilidioksidin päästöjen rajutkaan vähennykset eivät ehdi vaikuttaa paljoakaan vielä tällä aikataululla, sillä hiilidioksidin viipymäajan ilmakehässä on arvioitu olevan kymmeniä vuosia. Hiilidioksidin ja mustan hiilen päästöt syntyvät usein yhdessä. Tällöin samanaikaisilla vähentämistoimilla voidaan saavuttaa sekä lyhyen että pitkän ajan hyötyjä.

Mustaa hiiltä sisältäviä hiukkasia on paljon myös hengitysilmassamme. Valtaosa tiedoistamme yhdyskuntailman hiukkasten terveysvaikutuksista liittyy pienhiukkasten kokonaispitoisuuteen (PM_2.5). Pienhiukkasten päästöjen vähennyksillä tiedetään olevan suora merkitys terveyteemme. EU:n tutkimushanke CAFE (Clean Air for Europe) arvioi, että pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa noin 1300 ennenaikaista kuolemantapausta vuosittain. Luku on tietysti suhteessa paljon suurempi saastuneemmilla alueilla. Pienhiukkasten terveysvaikutukset kohdistuvat erityisesti hengityselimistöön ja sydän- ja verisuonielimistöön. Henkilöt, joilla on näihin liittyviä terveysongelmia ovat luonnollisesti kaikkein suurimmassa riskissä.

Musta hiili (tai tarkemmin sanoen alkuainehiili) ei sellaisenaan ole välttämättä myrkyllistä. Mustan hiilen vaikutus terveyteen saattaakin olla lähinnä epäsuora: se kuljettaa mukanaan useita eri määrin haitallisia yhdisteitä kuten orgaanisia yhdisteitä (esim. PAH), metalleja (esim. nikkeli, vanadium tai arseeni) sekä monia muita yhdisteitä, jotka ovat peräisin esimerkiksi teollisuudesta tai liikenteestä (autojen jarruista, renkaista jne.).

Tehokkaiden mustan hiilen vähennystoimien täytyy kohdistua useisiin lähteisiin samanaikaisesti. Merkittäviä lähteitä ovat diesel-autot, maasto- ja metsäpalot, biomassan polttamiseen perustuvat liedet sekä asuntojen lämmitys. Näiden merkitys on luonnollisesti erilainen eri maissa ja eri ympäristöissä. Kaupunkiympäristössä diesel-autojen merkitys on usein keskeinen, kun taas esimerkiksi suomalaisissa taajamissa paikallinen puun pienpoltto takoissa ja puusaunoissa voi olla paljon tärkeämpää. Kehitysmaissa tärkeä lähde on ruoanlaiton yhteydessä syntyvät päästöt. Vaikka monissa maissa on ilmalaadulle ja päästöille tarkkoja määräyksiä, niiden vaikutus nimenomaan mustan hiilen päästöihin ja pitoisuuksiin ei ole aina riittävää.

Mustan hiilen päästöjen merkittävät vähennykset voivat alueellisesti parantaa merkittävästi ilman laatua ja vähentää ennen aikaisten kuolemantapausten määriä. Merkittävimmät hyödyt on arvioitu saatavan erityisesti Aasiassa (yli 80% kokonaishyödystä). Hyvin merkittävää hyötyä ihmisten terveyteen on saatavissa myös Afrikassa.

Ilmastonmuutoksen hidastamisessa hyötyjinä ovat kaikki maapallon asukkaat.   

*****************************************************************************

Mustan hiilen merkityksestä ilmakehässä on ilmestynyt kaksi hyvää tiivistä raporttia:

Integrated Assessment of Black Carbon and Tropospheric Ozone (http://www.unep.org/dewa/Portals/67/pdf/BlackCarbon_SDM.pdf)

Health effects of black carbon

(http://www.euro.who.int/en/what-we-publish/abstracts/health-effects-of-black-carbon)