Don’t paint it black – musta hiili ilmassa

Minulla liittyy monia muistikuvia erilaisiin savunhajuihin ilmassa. Lapsena autojen pakokaasut tuoksuivat aivan toisella tavalla kuin nykyautoilla. Vanhanajan pakokaasun hajuun törmää vielä silloin tällöin vanhojen kesäautojen tullessa kaduille. Muistan myös elävästi miltä Itä-Euroopan kaupungeissa tuoksui 1980-luvulla ja paljolti 1990-luvullakin. Runsasrikkisen hiilen polton savut leijuivat esimerkiksi Prahan ja Budapestin yllä, erityisesti koleina talvipäivinä. Nyt nekin hajut ovat muuttuneet. Suomalaisille tuttu savun haju on saunan lämmityksestä ilmassa leijuva puun polton haju. Siihen assosioituu monella niin paljon positiivista, ettei sen voi uskoa olevan haitallista.

Poltossa ilmaan pääsee käytännössä aina hiilihiukkasia. Näitä kutsutaan usein yleisnimellä musta hiili (black carbon, BC). Mustaa hiiltä syntyy, kun polttoaine palaa epätäydellisesti (täydellisessä palamisessa hiili muodostaa vain hiilidioksidia, CO₂).  Musta hiili ei ole mitään yhtä tiettyä kemiallista yhdistettä, vaan termi tulee suoraan hiukkasen kyvystä imeä valoa. Eli toisin sanoen, kyse on väriltään mustista hiukkasista, joissa tiedetään olevan paljon nimenomaan hiiltä.

Poltossa pääsee aina ilmaan monia muitakin yhdisteitä, sekä kaasuja että hiukkasia. Mustan hiilen lisäksi hiukkasissa on paljon orgaanisia yhdisteitä (OC). Eli hiukkaset ovat käytännössä aina sekoituksia, joissa BC/OC –suhde vaihtelee polttotapahtuman mukaan. Mustalla hiilellä on kaksi meille kaikille äärimmäisen tärkeää merkitystä: musta hiili on tärkeä ilmaston lämmittäjä ja sillä on suuri merkitys terveydellemme.

Musta hiili on yksi merkittävimmistä komponenteista ilmastovaikutuksen kannalta. Nimensä mukaisesti musta hiili imee auringon säteilyä ja siten lämmittää ilmastoa. Hiilihiukkaset voivat myös asettua vaalealle alustalle lumen ja jään pinnalle imien auringon säteilyä ja aiheuttaen näin jäätiköiden sulamista vaikkei lämpötila olisi edes juuri kohonnut. Hiilihiukkasten elinaika ilmakehässä on vain muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, eli ne ovat hyvin lyhytikäisiä esimerkiksi hiilidioksidiin verrattuna. Lyhyestä elinajasta johtuen mustan hiilen päästöihin kohdistuvat vähennykset vaikuttavat ilmastoon nopeasti.

On esitetty arvioita, joiden mukaan mustan hiilen päästöjen vähennykset voivat vaikuttaa ilmaston lämpenemistä ehkäisten jopa 20-30 prosentin edestä vuosisadan puoliväliin mennessä. Ennustettu 1.3°C lämpötilan nousu (vaihteluväli 0.8-2.0°C) voi pienentyä alle 1.0°C nousuksi pelkästään mustan hiilen vähennystoimilla. Hiilidioksidin päästöjen rajutkaan vähennykset eivät ehdi vaikuttaa paljoakaan vielä tällä aikataululla, sillä hiilidioksidin viipymäajan ilmakehässä on arvioitu olevan kymmeniä vuosia. Hiilidioksidin ja mustan hiilen päästöt syntyvät usein yhdessä. Tällöin samanaikaisilla vähentämistoimilla voidaan saavuttaa sekä lyhyen että pitkän ajan hyötyjä.

Mustaa hiiltä sisältäviä hiukkasia on paljon myös hengitysilmassamme. Valtaosa tiedoistamme yhdyskuntailman hiukkasten terveysvaikutuksista liittyy pienhiukkasten kokonaispitoisuuteen (PM_2.5). Pienhiukkasten päästöjen vähennyksillä tiedetään olevan suora merkitys terveyteemme. EU:n tutkimushanke CAFE (Clean Air for Europe) arvioi, että pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa noin 1300 ennenaikaista kuolemantapausta vuosittain. Luku on tietysti suhteessa paljon suurempi saastuneemmilla alueilla. Pienhiukkasten terveysvaikutukset kohdistuvat erityisesti hengityselimistöön ja sydän- ja verisuonielimistöön. Henkilöt, joilla on näihin liittyviä terveysongelmia ovat luonnollisesti kaikkein suurimmassa riskissä.

Musta hiili (tai tarkemmin sanoen alkuainehiili) ei sellaisenaan ole välttämättä myrkyllistä. Mustan hiilen vaikutus terveyteen saattaakin olla lähinnä epäsuora: se kuljettaa mukanaan useita eri määrin haitallisia yhdisteitä kuten orgaanisia yhdisteitä (esim. PAH), metalleja (esim. nikkeli, vanadium tai arseeni) sekä monia muita yhdisteitä, jotka ovat peräisin esimerkiksi teollisuudesta tai liikenteestä (autojen jarruista, renkaista jne.).

Tehokkaiden mustan hiilen vähennystoimien täytyy kohdistua useisiin lähteisiin samanaikaisesti. Merkittäviä lähteitä ovat diesel-autot, maasto- ja metsäpalot, biomassan polttamiseen perustuvat liedet sekä asuntojen lämmitys. Näiden merkitys on luonnollisesti erilainen eri maissa ja eri ympäristöissä. Kaupunkiympäristössä diesel-autojen merkitys on usein keskeinen, kun taas esimerkiksi suomalaisissa taajamissa paikallinen puun pienpoltto takoissa ja puusaunoissa voi olla paljon tärkeämpää. Kehitysmaissa tärkeä lähde on ruoanlaiton yhteydessä syntyvät päästöt. Vaikka monissa maissa on ilmalaadulle ja päästöille tarkkoja määräyksiä, niiden vaikutus nimenomaan mustan hiilen päästöihin ja pitoisuuksiin ei ole aina riittävää.

Mustan hiilen päästöjen merkittävät vähennykset voivat alueellisesti parantaa merkittävästi ilman laatua ja vähentää ennen aikaisten kuolemantapausten määriä. Merkittävimmät hyödyt on arvioitu saatavan erityisesti Aasiassa (yli 80% kokonaishyödystä). Hyvin merkittävää hyötyä ihmisten terveyteen on saatavissa myös Afrikassa.

Ilmastonmuutoksen hidastamisessa hyötyjinä ovat kaikki maapallon asukkaat.   

*****************************************************************************

Mustan hiilen merkityksestä ilmakehässä on ilmestynyt kaksi hyvää tiivistä raporttia:

Integrated Assessment of Black Carbon and Tropospheric Ozone (http://www.unep.org/dewa/Portals/67/pdf/BlackCarbon_SDM.pdf)

Health effects of black carbon

(http://www.euro.who.int/en/what-we-publish/abstracts/health-effects-of-black-carbon)

Nuoret tohtorit - uuden työelämän ammattilaiset

Työelämä muuttuu ympärillämme vauhdilla. Yliopistolla kokonaistyöaika eli urakkasopimus työnteosta on tutkijoilla ja opettajilla ollut erilaisilla sopimuskirjauksilla aina pelin henki.

Nykyinen työehtosopimus määrittelee vuotuisen työsuunnitelman olemaan 1600 tunnin kokoiseksi laaditun. Suunnitelma hyväksytetään esimiehellä, mutta työn tekoa ei seurata ajassa eikä paikassa. Tulokset ratkaisevat.

Samaa työnteon joustavaa mallia haetaan erilaisilla järjestelyillä kautta työkentän. Etätyö, työajan joustot, ja monet muut teemat liittyvät tähän.

Väitöskirjan valmistelleet nuoret tohtorit ovat oppineet jo koulutuksessaan työnteon mallin, jossa tulos ratkaisee – ei se kuinka monta tuntia ja milloin työtä on tehty. Nuoret tohtorit ovat valmiiksi uuden työelämän ammattilaisia. Heiltä on vaadittu paljon, vastuu omasta tekemisestään on sisäänrakennettu ja tulos on puhunut puolestaan.

Yrityksissä on turha aristella tohtorien palkkaamista kapea-alaisina asiantuntijoina. Ajatukset ovat käännettävä aivan toisaalle: tohtorit ovat uuden työelämän ammattilaisia. He osaavat toimia projekteissa, heillä on kielitaito ja tiukka vastuu omasta tuloksestaan. Näillä on hyvä toimia yliopistomaailman ulkopuolellakin.

Foreign researchers for the benefit of the universities

This text is also in Finnish here

Recruitment of foreign researchers is a challenging task. The appointment may appear as an investment for tens of years and it should be a good one with high efficiency. It is naturally not necessarily needed that some the researchers are from outside of Finland, but there is certainly pressure to increase the fraction of foreign staff among our universities.

The recruitment of international staff is not straightforward for several reasons. Some of the small disciplines just simply cannot afford, that a part of the staff cannot participate teaching or administrative duties. It is very difficult to organize fundamental teaching in Finnish if the only professor in the discipline does not speak it.

However, international recruitment is aimed to happen more frequently. The positions are announced often internationally. How could we succeed to get international experts to first of all apply and then also to come to our universities?

Foreign researcher needs always – in one form or another – a starting package. As a minimum, the university needs to support the researcher in organizing the move to Finland, looking for an apartment and many other practical issues. This can be dealt to a great centrally and organized within the whole university.

Completely different scale of support is needed to be considered as we deal with recruitment of top professor. Finland cannot aim for giving similar personnel and investment resources, as for example Switzerland is able to give. However, the starting period of a top professor needs substantial financial support, without relevant support the recruitment is not going to be very successful. People from different cultures, speaking different languages need time before they can get the first projects funded and projects running.

Sufficient starting package is much easier to organize when new appointments take place to existing strong research groups. In such case, the group takes responsibility to direct resources to support the newly appointed researcher. Good examples of sufficient starting packages are demonstrated also with help of Tekes and the Academy of Finland when appointing Finland Distinguished Professors (FiDiPro).

Systematic development of starting packages is even more important when appointing new assistant and associate professors in tenure track positions. The universities’ expectations are high and time is short. Young professionals must get sufficient support in order to respond their high expectations.

Foreign researcher will find herself or himself in Finland in a new environment. The language is strange and the whole culture is different. If the foreign researcher comes to stay permanently or for a long period of time, we must require studies and learning of Finnish language. This would be everyone’s benefit, not least for the researcher’s who will find it much easier to get integrated to the society outside of the university.

Sometimes it is not realistic to expect foreign staff to study and learn Finnish during their stay. In addition, everyone has to manage at least the very beginning of the stay using only English. How does to research community support the integration of English speaking staff? In many cases, the international staff will find each other and give peer support. However, the international group as a whole may still remain outside of the unit. It may be polite to use English during the coffee break if there are people who do not understand Finnish. On the other hand, sometimes it is also polite to struggle and use Finnish with someone who is in the middle of the learning process and would need more practical training. This may appear as the final step for a foreigner that needs to be taken to get fully integrated to the whole society. We certainly need agreed practices, but we also need sensitivity to feel the right way to act.

The language is clearly one of the main challenges, but also other cultural differences influence the integration of the researcher. It is, however, our joint interest to use the whole capacity of the researcher. The international staff has a lot to give, not only to the research, but also to the education and administration – for example to the strategy process. It would be unwise not to use this resource. It is likewise not wise to overload the Finnish speaking staff with all routine and bureaucratic duties. Part of the education as well as administration need to be handled also in English.

There will be plenty of challenges to get internationalization to function at all levels of universities. This concerns both the native Finns but also the coming foreign staff. In the new strategy of the University of Helsinki, the goal is to increase the percentage of international teaching and research staff to 15 percent by 2017. The Ministry of Education and Culture is developing the new model for distributing the budget funding among universities. One of the new criteria is to direct 2 % of the budget based on the amount of international teaching and research staff.

Ulkomaalaiset tutkijat yliopistomme voimavaraksi

Ulkomaalaisen tutkijan rekrytointi on vaativa tehtävä. Henkilön työhönotto saattaa muodostua kymmenien vuosien investoinniksi ja siinä olisi hyvä onnistua hyvällä prosentilla ja parhaalla hyötysuhteella. Ulkomaalaisuus ei tietenkään ole keskeisin hyvän tutkijan ominaisuus, mutta paineita on yliopistomme kansainvälisen henkilöstön osuuden lisäämiseen.

Kaikilla aloilla ulkomaalaisen rekrytointi ei ole helppo tehtävä, monestakaan syystä. Monilla pienillä aloilla kaikkien budjettivaroin palkattujen henkilöiden täytyy käytännössä osallistua perusopetukseen. Suomenkielistä opetusta on vaikea järjestää, jos alan ainoa professori ei puhu suomea.

Ulkomaista rekrytointia kuitenkin tavoitellaan yhä enemmän. Tehtävät julistetaan usein haettaviksi kansainvälisin ilmoituksin. Miten saisimme kansainvälisiä huippututkijoita hakemaan ja myös tulemaan yliopistoihimme?

Ulkomaalainen tutkija tarvitsee aina tavalla tai toisella aloituspaketin. Minimissään tutkijaa pitää tukea muuton järjestämisessä, asunnonhaussa ja muissa vastaavissa käytännön asioissa. Tämä voidaan järjestää yliopistoissa paljolti keskitetysti.

Kokonaan toisen mittakaavan asiasta on kyse, kun puhutaan vaikkapa huippuprofessorin aloituspaketista. Esimerkiksi Sveitsin tasoisia järjestelyjä tutkijaresursseineen ja käyttörahoineen ei Suomessa laajalti voida tavoitella. Huippututkijan aloitus vaatii kuitenkin merkittävää taloudellista tukea, jota ilman ei montaa rekrytointia kannata ajatella. Vieraasta kulttuurista tuleva vieraskielinen tutkija tarvitsee aikaa, ennen kuin hän saa ensimmäiset hakemuksensa rahoitetuksi ja projektit aidosti käyntiin.

Aloituspakettien järjestäminen on helpompaa, kun rekrytointi tapahtuu olemassa oleviin vahvoihin tutkimusryhmiin. Tällöin ryhmä vastaa resurssien suuntaamisesta rekrytoitua henkilöä auttamaan. Myöskin useisiin FiDiPro (Finland Distinguished Professor) rekrytointeihin on saatu jo alusta lähtien liitetyksi kunnolliset aloituspaketit Tekesin tai Suomen Akatemian tuella.

Aloituspakettien systemaattinen järjestäminen tulee entistä tärkeämmäksi tenure track –järjestelmän laajetessa. Moniin yliopistoihin ollaan rekrytoimassa uusille aloille nuoria lupaavia tutkijoita. Heiltä odotetaan paljon ja nopeasti. Heille pitää voida myös tarjota alkuun riittävät resurssit, joiden avulla haasteeseen voidaan vastata.

Ulkomaalaista tutkijaa odottaa Suomessa myös uudenlainen ympäristö. Kieli ja ihmiset erilaisine tapoineen ovat varmasti haaste ulkomailta tuleville. Kun Suomeen tullaan pysyvästi tai pitkään, on tutkijalta tarpeen edellyttää suomen kielen oppimista. Tämä palvelee kaikkien etua eikä vähiten tutkijan, jonka on paljon helpompaa integroitua myös työpaikan ulkopuoliseen yhteiskuntaan.

Joskus kielen opettelu ei ole realismia, ja kaikkien uusien tulijoiden alkuvaiheet toimivat joka tapauksessa englannin kielellä. Tukeeko työyhteisö integroitumista myös englannin kielellä? Monissa tapauksissa ulkomaalaiset jäävät helposti omaksi ryhmäkseen, joka löytää parhaassa tapauksessa toinen toisestaan vertaistukea, mutta saattaa silti jäädä eristetyksi yhteisöstään.  Voi olla kohteliasta puhua kahvipöydässä englantia, jos paikalla on ulkomaalaisia ryhmänjäseniä. Toisaalta on myös kohteliasta käydä keskustelua suomeksi, vaikka hieman kangerrellen, jos paikalla olevat ulkomaalaiset hallitsevat kielen perusteet ja kaipaavat harjoittelua päästäkseen sisään suomenkielisten yhteisöön. Tarvitaan yhteisesti sovittuja toimintamalleja, mutta myös herkkyyttä aistia tilannetta.

Kieli on selvästi yksi suurimpia haasteita, mutta myös muut kulttuuriset erot voivat vaikuttaa tutkijan integroitumiseen hankaloittavasti. Kaikkien etu on kuitenkin hyödyntää pidemmän päälle tänne tulleiden koko kapasiteetti. Ulkomaalaisilla on paljon annettavaa tutkimuksen lisäksi myös opetukseen ja hallintotehtäviin – vaikkapa strategiatyöskentelyyn. Olisi virhe olla hyödyntämättä tätä resurssia. Samoin on virhe ylikuormittaa yksinomaan suomenkielisiä kasaamalla tehtävät heille. Osa opetuksesta ja myös hallinnosta täytyy voida hoitaa myös englantia käyttäen.

Haasteita on sekä Suomeen tulevilla että myös täällä olevilla saada kansainvälistyminen toimimaan kaikilla tasoilla. Helsingin yliopisto on asettanut tavoitteekseen ulkomaalaisen opetus- ja tutkimushenkilökunnan osuuden nostamisen 15 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön esitys uudeksi rahanjakomalliksi tulee myös kannustamaan tähän suuntaan. Suunnitelman mukaan 2% yliopistojen budjettirahoituksesta määräytyy ulkomaalisen tutkimus- ja opetushenkilökunnan mukaan.

Tieteellisten lehtien ja tutkijoiden rankkeerauksesta

Tieteellisten seurain valtuuskunnan Julkaisufoorumi-hanke on lähestymässä kilometripylvästään. Helmikuun 6 päivänä hanke järjestää avoimen seminaarin,  jonka tarkoituksena on esitellä hankkeessa laadittua tieteellisten lehtien, sarjojen ja kirjakustantajien tasoluokitusta. Viime metreillään hanke kokoaa kritiikkiä. Joukko tieteellisiä seuroja on antanut julkilausuman, jossa julkaisujen rankkeerausta kolmeen luokkaan kritisoidaan. Erityisen suurta kritiikkiä saa kotimaisten julkaisujen jääminen kansainvälisen, erityisesti englanninkielisten, jalkoihin.

Lienee kaikille tutkijoille selvää, että eri alojen julkaisukäytännöt vaihtelevat. Luonnontieteet, lääketiede ja pitkälti insinööritieteet julkaisevat tärkeimmät tuloksensa kansainvälisissä vertaisarvioiduissa sarjoissa. Vaikka lehden impact-factoria aina muistetaan vähätellä, merkittävimmät tulokset useimmiten halutaan parhaiten rankattuihin lehtiin. Eri aloilla on eroja lehtien tyypillisissä impact-factoreissa. Näin ollen yhden tunnusluvun tuijottaminen ei kerro koko totuutta, jos edes osatotuuden.

Ongelmallista Julkaisufoorumi-hankkeessa on erityisesti humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan julkaisukanavien rankkeeraus. Miten verrata suomenkielistä sarjaa kansainväliseen? Miten osallistua impact-factoreista, sitaatioista, h-indekseistä ja isi-tietokannassa vellovaan keskusteluun ja rankkeeraukseen, kun oman tieteen julkaisukäytännöt ovat aivan erilaisia?

On totta, että julkaisujen rankkeraus ja sitäkautta yksittäisten tutkijoiden, tutkimusryhmien, laitosten ja lopulta yliopistojen vertailu tällä tavoin muodostetuilla mittareilla on ongelmallista. Se ei silti poista sitä, että työ on tarpeellista, jos tästä ei käydä keskustelua tutkijayhteisön sisällä alan tutkijoiden voimin, käydään se keskustelu muilla foorumeilla paljon asiantuntemattomammin.

Julkaisufoorumi-hankkeessa 23 tieteenalakohtaista asiantuntijapaneelia yli 200 tutkijan voimin on laittanut oman alan sisäisesti julkaisuja kolmeen kategoriaan. Täytyy uskoa, että työ on tehty huolella, laadulla ja lopputuloksen kannalta oikein. Nyt julkaisut joka tapauksessa ovat taulukossa ja rankattuina.

Oleellinen kysymys kuuluu: Mitä näillä rankkeerauksilla tehdään? On selvää, että tieteenaloja ei voi verrata toisiinsa suoraan tällaisilla ranking-taulukoilla. Edes Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen eri osastoja ei voi verrata suoraan toisiinsa, sillä julkaisukäytännöt fysiikan eri osa-alueilla ovat hyvin erilaisia. Ei kokonaan eri tieteenaloja koskaan voida verrata toisiinsa tällaisilla rankkeerauksilla ja indikaattoreilla. On varottava vertaamasta edes yksittäistä tutkijaa suoraviivaisesti kolleegaansa vain ranking-listoja tarkastellen.

Siis mitä listoilla voi tehdä? Voidaan erottaa tieteellisen vertaisarvioinnin läpikäyneet julkaisut muista julkaisuista. Voidaan tarkastella tutkijan tai ryhmän kehittymistä itseensä verrattuna eri aikoina. Voidaan saada yksi argumentti monien joukkoon työhönottopäätöksen tueksi, esimerkiksi professoreja rekrytoitaessa. Voidaan erottaa tieteenalan sisäisesti korkea rankkeeraus matalasta. Ja lopulta, voidaan saada edes yksi indikaattori kuvaamaan yksikön (yliopiston) laatua rahoituksesta päättämisessä. Lienee parempi, että tutkimuksen laatua arvioidaan edes jotenkin ja nimenomaan tutkijoiden laatimin rankkeerauksin kuin että sitä ei tehdä lainkaan.

Täytyykö yliopiston irtisanoa

Täytyykö yliopiston irtisanoa tuotannollisia ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä? Onko yliopiston toiminnan oltava yritysten lailla nopeasyklistä ja vain viivan alle tuijottavaa? Onko tämä sellainen yliopisto, jonka me haluamme?

Eräs yliopistouudistuksen pelätyimpiä seurauksia oli irtisanomiskulttuurin tuleminen yliopiston arkeen. Valtion tilivirastona toiminut aiempi yliopisto virkasuhteineen tarjosi vanhan sanonnan mukaan ”pitkän, mutta kapean leivän”. Virkasuhteiden loputtua ja yliopiston itsenäistymisen myötä pelättiin leipurin leipovan uutta ”lyhyttä ja kapeaa”.

Toki irtisanomisiin on aiemminkin ollut mahdollisuus, pätevillä syillä ja sääntöjen mukaan. Pelko yliopistolaisten piirissä on ollut pitkälti kulttuurin muutoksessa. Vanha sivistysyliopisto tuntui joutuneen uhatuksi ja tilalle tarjottiin markkinavetoista tuotantolaitosta. Kvartaalien pelättiin alkavan hallita ajattelua. Eikä tällä tarkoiteta aiempaa neljännesvuosisadan mittaista tutkimuksen ja opetuksen perspektiiviä, vaan yrityksille tuttua neljännesvuoden tulostarkastelua.

Moni yliopistolainen tuntee aavistusten käyneen toteen. Erityisesti Itä-Suomen yliopistossa, jossa irtisanotaan 33 henkeä yt-neuvottelujen päätteeksi. Irtisanomiset koskevat lähinnä tiedekuntien hallinto- ja tukipalvelutehtävissä työskenteleviä. Opetus- ja tutkimushenkilöstön ei kuitenkaan kannata ennenaikaisesti huoahtaa. Irtisanomiskulttuuri voi olla tauti, joka leviää. Sitä paitsi, hallinnossa säästäminen väärällä tavalla voi osua tutkijoiden ja opettajien nilkkaan hallintotehtävien siirtyessä heidän tehtävikseen. Tästä on liikaa esimerkkejä.

Itä-Suomen yliopiston hallituksen mukaan syyt henkilöstön vähentämiselle ovat tuotannollisia ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvia. Nämä ovat yhteistoimintamenettelyn mukaisia päteviä syitä, mutta samalla lyhytjänteistä hetkessä elämistä, joka ei kuulu sivistysyliopistoon. On sääli, että yhteistoimintamenettely tulkitaan usein hyvin suppeasti. Uutisointi yt-neuvotteluista tuntuu säännön mukaan tarkoittavan irtisanomisia.

Yhteistoimintamenettelyn on tarkoitus olla paljon laajempaa. Laki edellyttää yhteistoimintamenettelyn käymistä ennen kuin työnantaja tekee päätöksensä muutoksesta, jolla on olennaisia henkilöstövaikutuksia. Neuvotteluissa on käsiteltävä muutoksen perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja henkilöstöä koskevilta osin. Sivistynyt työnantaja käy yt-neuvotteluja säännöllisesti eikä neuvottelun tavoite rajoitu suppeasti irtisanomisiin. Hyvin suunnitellen henkilövähennyksiä pystytään toteuttamaan eläkejärjestelyin sekä siirroilla muihin tehtäviin.

Hyvä yliopisto toimii sivistyneesti. Yliopisto suunnittelee toimintansa pitkäjänteisesti. Yt-neuvottelut ovat työkalu käydä avointa keskustelua johdon ja henkilöstön kesken.

Opintojen vauhdittamisesta alussa, lopussa ja hieman keskivaiheillakin

Lienee selvää, että Suomen kansantaloudelle on keskeistä kansalaisten riittävä työpanos. Suurten ikäluokkien eläköityessä on haasteena olemassa olevan työvoiman entistä tehokkaampi käyttö. Siis toisin sanoen työuran pidentäminen. Yliopistoon tämä liittyy sillä tavoin, että eräs haasteista on saada keskimääräinen valmistumisikä nykyistä alemmaksi. Tämä edesauttaisi työuran alkamista aiempaa nuorempana ja toisi toivottuja lisävuosia työuraan. Miten tähän päästäisiin?

Jaan ongelman kolmeen osaan, josta jokaiseen liittyy erityispiirteensä: ensinnäkin opinnot tulisi voida aloittaa aiempaa nuorempana, toiseksi opintojen etenemistä tulisi vauhdittaa ja kolmanneksi opintojen loppuunsaattamista tulisi tehostaa. Vaikka kaikissa vaiheissa vastuu lankeaa toimijalle eli opiskelijalle, on yliopistolla myös merkittävä rooli.

Opintojen myöhäinen aloittaminen on suomalaiseen koulutusjärjestelmään liittyvä erikoisuus. Sen lisäksi, että useat lukion uuvuttamat valitsevat välivuoden tai pari, tapahtuu opintopaikkoihin hakeminen ja valinta monissa tapauksissa niin takkuisesti, että suoraan lukiosta tulevat opiskelijat muodostavat vain pienen vähemmistön (uusien ylioppilaiden osuus kaikista paikan vastaanottaneista on noin 35 %). Kilpailu paikoista monilla aloilla on kovaa ja opiskelemaan päästään vasta usean vuoden yrittämisen jälkeen. Saman ongelman toinen ulottuvuus on, että suuret opiskelijajoukot täyttävät monien laitosten luentosalit vain saadakseen preppausta toisen alan pääsykokeisiin ilman aikomustakaan jatkaa opintojaan tutkintoon saakka. Valtavaa yliopistolaitoksen resurssien tuhlausta. Ja myös opiskelijoiden!

Olisiko aika siirtyä kohti järjestelmää, jossa opiskelijat otetaan sisään laajoihin kokonaisuuksiin ja jatkaminen oppiaineisiin tapahtuu vuoden-parin päästä pyrkimisen perusteella? Askelia tähän suuntaan otetaan, mutta rohkeutta tarvitaan järjestelmän radikaalimpaan muuttamiseen. Eri alojen osaajien kysynnässä tapahtuu nykyään rajuja muutoksia niin nopealla tempolla, että järjestelmän tulee olla äärimmäisen joustava ja nopealiikkeinen.

Yliopisto-opinnoissa noin 55 opintopisteen vuotuinen vauhti on jonkinlainen tyypillinen tavoite. Tätä heijastaa myös opetus- ja kulttuuriministeriön uusi yliopistoja koskeva rahoitusmalli, jossa kyseinen luku esiintyy ja joka otetaan käyttöön ensi vuonna. Miksei tähän normaalisuoritukseen normaalisti pystytä? Useimmin tätä selitetään opiskelijoiden työssäkäynnillä. Opintotuki ei riitä nykystandardien mukaiseen elämään ja lainallakaan ei haluta opiskelujen aikaista elämää rahoittaa.

Yliopistoon kuluu akateeminen vapaus ja siihen liittyy myös oikeus aikatauluttaa opiskelunsa. Jossain rajat kuitenkin tulevat vastaan. Olisiko lukukausimaksuttoman opiskelun kestoa mahdollista ajatella rajoitettavan nykyistä tiukemmin? Voisiko toisesta tai useammasta korkeakoulututkinnosta periä lukukausimaksua? Voisiko vastaavasti nopeasta opintojen suorittamisesta palkita? Esimerkiksi rahallisella bonuksella? Hyödyttäähän nopea valmistuminen sekä yliopistoa että koko yhteiskuntaa kyseisestä opiskelijasta nyt puhumattakaan.

Tutkinnon valmistuminen ja ”papereiden ottaminen ulos” eivät saisi olla kiinni teknisistä opintoeduista ja niistä kiinnipitämisestä. Opiskelijahinnat lehtitilauksissa, museoissa tai liikennevälineissä, puhumattakaan edullisesta asumisesta opiskelija-asunnoista ovat omiaan kannustamaan pitämään viimeiseen saakka kiinni opiskelijastatuksesta ja lykkäämään valmistumista kuukausilla tai jopa vuosilla. Kannusteen tässäkin tulisi toimia päinvastaiseen suuntaan. Opiskelijan tulisi saada konkreettista hyötyä nopeasta valmistumisesta. Motivoisiko jokin rahaa paremmin? Ainakin raha tuntuu toimivan tehokkaana motiivina vastakkaiseen suuntaan.

Jos sopivalla keinovalikoimalla saataisiin keskimääräinen valmistumisaika ja -ikä aikaistumaan esimerkiksi yhdellä vuodella, tarkoittaisi se likimain 30 000 ylimääräistä henkilötyövuotta per ikäluokka. Ennen kaikkea koulutusta vastaavaa henkilötyövuotta!