Nanosta ja turvallisuudesta

Kansainvälinen konferenssi Helsingissä pohtii onko nanomateriaaleista uhkaa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

Historia tuntee materiaaleja, jotka aluksi näyttäytyivät fantastisina, mutta sittemmin osoittautuivat niin haitallisiksi, että niistä piti kokonaan luopua. Parhaat varoittavat esimerkit ovat asbesti ja CFC-yhdisteet, joiden haitat ihmisten terveydelle ja ympäristölle tulivat lopulta melkoisina yllätyksinä.

Nanoteknologian sovellukset laajenevat kovaa vauhtia ja parhaimmillaan teknologiat voivat auttaa ihmiskuntaa suurissa kysymyksissä liittyen esimerkiksi puhtaan veden saatavuuteen tai energiakysyksiin.

Toivottavasti vastuullinen tutkimus nanohiukkasten haitoista ja hiukkasille altistumisesta auttaa välttämään aiemmat riskit jo ennakoidusti.

Linkki konferenssiin:
 

http://www.ttl.fi/en/international/conferences/senn2012/Pages/default.aspx 

Ketä varten yliopistoja rankkeerataan?

 

Yliopistojen arkeen kuuluvat monenlaiset arvioinnit. Yksiköitä, kuten laitoksia tai tutkimusryhmiä arvioidaan esimerkiksi resurssien jakamisen taustaksi. Suomen akatemia arvioi kokonaisia tieteenaloja benchmarkatakseen suomalaisen tutkimuksen tasoa. Samoin koko tieteen tilaa arvioidaan säännöllisin välein. Viimeisimpänä tänä syksynä julkaistu arvio. Tämän tyyppisille arvioinneille on ominaista se, että arvioija pyrkii itse hyödyntämään saamiaan tuloksia. Hyvä kysymys on sen sijaan: Miksi yliopistoja rankkeerataan ulkopuolisten toimijoiden taholta?

Syksy on yliopistojen rankinglistojen päivitysaikaa. Jo aiemmin syksyllä päivittyi niin kutsuttu Sanghain lista. Viimeisin vuosipäivitys tuli Times Higher Educationin yliopistovertailusta, jossa Suomen korkeimmalle sijoittuva yliopisto oli Helsingin yliopisto sijaluvulla 109. Helsingin yliopiston sijoitus on pudonnut noin 20 sijaa kahdessa vuodessa. Mistä tämä kertoo?

Kaiken kaikkiaan rankkeerauslistat tehdään melko mekaanisesti. Arvioijat käyttävät ensi sijassa mittareita, joilla pyritään kuvaamaan tieteellisen toiminnan määrää ja laatua. Helpoin ja käytetyin tutkimusmittari liittyy tieteelliseen julkaisutoimintaan. Kansainväliset tietokannat kuten Web of Science tai Scopus listaavat ilmestyneiden julkaisujen lisäksi muitakin tunnuslukuja, jotka kertovat muun muassa julkaisuihin tulleista sitaatioista tai julkaisusarjan vaikuttavuudesta (impact factor). Eri alojen julkaisemistraditiot ovat hyvin erilaisia, joten edellämainittuihin mittareihin perustuvat arviot eivät ole koskaan yhteismitallisia.

Tutkimuksen laatua pyritään mittaamaan myös mm. kilpaillun tutkimusrahoituksen määrällä tai tutkimusyhteisön kansainvälisyydellä (esim. kansainvälisen henkilöstön osuus).

Tieteellisen toiminnan lisäksi mittareita on pyritty kehittämään myös ottamaan huomioon koulutus ja (tutkimuksen) vaikuttavuus, mutta näiden mittarien taakse piiloutuu paljon muutakin, joka aika usein liittyy tutkimuksessa pärjäämiseen.

Eri listoilla käytetään hieman eri mittareita erilaisin painotuksin. Mikä tahansa yliopisto voi suhteellisen helposti katsoa listan laskentamenetelmän ja hakea helpoimmat kriteerit, joilla sijoitusta voitaisiin nostaa. Täysin eri asia on, vaikuttaako listalla nousu yliopiston todelliseen laatuun tai esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksiin yliopistosta työ- ja opiskelupaikkana.

Yliopistoja arvioivat instituutit eivät lähtökohtaisesti käytä saamaansaa ranking-listaa omiin tarkoituksiinsa, vaan näiden listojen ainoa näkyvä tarkoitus on saada mediahuomiota. Rankinglistat ovat siis tehty käytännössä julkisuutta varten. Yliopistoilla ei kuitenkaan ole varaa jättää huomioimatta listoilla sijoittumistaan. Listat ovat osa positiivista kehää: parhaat opiskelijat ja tutkijat pyrkivät listoilla menestyneisiin yliopistoihin, jolloin menstystä on odotettavissa jatkossa entistä enemmän.

Rankingit eivät saa olla yliopistoille itseisarvo sinänsä, mutta vakavasti niihin tulee suhtautua. Manner-Euroopan maat joutuvat pohtimaan miksi listoja dominoivat Yhdysvaltalaiset yliopistot, samoin kuin miksi yhä enemmän aasialaisia yliopistoja pystyy nousemaan korkeille listasijoille. Suomen maineelle opetuksessa ei voi olla hyväksi suomalaisen yliopiston (tai yliopistojen) puuttuminen kokonaan listojen kärkipäästä.

Kenelle näitä rankinglistoja loppujen lopuksi laaditaan? Pääosin rankingit tuntuvat palvelevan median tarpeita. Rankingit ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, joten yliopistojenkin pitää suhtautua niiden merkitykseen vakavasti. Helsingin yliopisto onkin ottanut rankinglistasijoituksen jopa osaksi strategisia tavoitteitaan.

Voidaan kuitenkin kriittisesti miettiä myös mahdollisia taustalla olevia agendoja. Miksi esimerkiksi kiinalainen yliopisto ottaa tehtäväkseen arvioida ja laittaa järjestykseen maailman yliopistot?

Yliopisto läsnä yhteiskunnassa

Yliopiston kolmanneksi tehtäväksi on viime vuosina korostetusti nostettu vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yliopistolain 2.1 § kertoo tämän aika ylväin sanoin:

“Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Edellinen siteeraus on siis suoraan laista eli meidän yliopistolla työskentelevien on syytä ottaa tämä tosissaan. Samoin tietysti kaikkien yliopiston kanssa yhteistyötä tekevienkin.

Yliopiston kahteen ensimmäiseen tehtävään eli tieteen tekemiseen ja siihen perustuvan opetuksen antamiseen kolmas tehtävä tietysti liittyy ilman erillistä käskemistäkin. Tiede olisi vähämerkityksellistä, jos sen avulla ei pyrittäisi vaikuttamaan. Tieteen ja opetuksen kautta yliopisto on monin tavoin läsnä yhteiskunnassa, ei sen ulkopuolella.

Yhteiskunnallista vuorovaikutus voidaan käsittää eri tavoin. Ehkä yleisimmin mieleen tulevat tutkijoiden pitämät yleistajuiset puheenvuorot erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja esimerkiksi mediassa. Luonnontieteiden ja tekniikan parissa työskenteleviltä on totuttu odottamaan myös panoksia innovaatiotoimintaan vaikkapa yritysyhteistyön kautta tai esimerkiksi spin-off yritystoiminnan käynnistämisellä.

Ilmakehätutkijalle yhteiskunnallinen vuorovaikutus lienee vahvimmillaan, kun osallistutaan ihmiskunnan suurten haasteiden ratkomiseen (Grand challenges). Näitä haasteita löytyy ilmastonmuutoksesta vaikkapa puhtaaseen veteen. Hyvä raportti aiheesta lötyy International Council for Sciencen (ICSU) sivuilta (http://www.icsu.org/publications/reports-and-reviews/grand-challenges).

Helsingin yliopiston tutkijoille ja tutkimusryhmille on yliopisto tänä vuonna tarjonnut oivan mahdollisuuden tuoda yliopistoa ja täällä tehtävää tutkimusta tehokkaasti kadulla kulkevan ihmisen luo. Tämä tapahtuu Aleksanterinkadulle avatussa Tiedekulmassa. Katso vaikka täältä (http://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/) mikä Tiedekulma on ja mitä siellä tapahtuu.  Muutaman päivän päästä sivulta taitaa löytyä live-tallenne myös omasta puheenvuorostani kaupunki-ilman pienhiukkasista.

Rikinpoistosta ympäristöstämme

Uusi rikkidirektiivi laskee laivojen käyttämän polttoaineen rikkipitoisuuden enimmäisrajan 0,1 prosenttiin vuoden 2015 alusta alkaen. Happosateiden ja happaman laskeuman aiheuttamien ympäristötuhojen parissa työuransa aloittaneelle tämä kuulostaa edistykselliseltä ja hienolta. Uutta direktiiviä on kuitenkin vastustettu näkyvästi ja tarmokkaasti. Vastustus perustuu taloudellisiin argumentteihin. Rikkidirektiivi koskee Itämerta, Pohjanmerta ja Englannin kanaalia. Eli ulkopuolelle jää EU:n osalta Välimeri, jonka osalta direktiivi astuu voimaan 2020 ja silloin enimmäisrajaksi tulee 0,5 %. Globaalilla tasolla siirrytään nykyisestä 4,5 %:n rajasta 3,5 %:iin vuonna 2012 ja 0,5 %:iin vuoteen 2025 mennessä.

Rikkidirektiivin vastustamisen etujoukoissa on esiintynyt Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). EK harmittelee direktiivin aiheuttamia lisäkustannuksia suomalaiselle teollisuudelle. Tiukemmat rajat tarkoittavat lisääntyviä kuljetuskustannuksia erityisesti suomalaiselle vientiteollisuudelle.

Harmittelun sijaan voimme katsoa myös toisenlaiseen tulevaisuuteen. Rikkidirektiivi tuo töitä suomalaiselle teknologiateollisuudelle. Laivoihin hankitaan rikkipesureita ja uudet laivatilaukset kohdistuvat niille telakoille, jotka panostavat ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Puhtaampia polttoaineita käyttävät alukset ovat tulevaisuutta ja tähän suomalaiset telakat ovat panostaneetkin.

Koko ongelma heijastaa viime vuosikymmenten muutoksia kohti globaalia maailmaa ja maailmantaloutta. Muutokset ovat tapahtuneet talouselämän lisäksi myös ympäristökysymyksissä. Vielä 1980-luvulla hapanta laskeumaa ja sitä aiheuttaneita rikki- ja typpipäästöjä pidettiin erityisesti alueellisina ongelmina. Ja sellaisina niitä myös ratkottiin. Suomi teki yhdessä monien muiden maiden kanssa merkittäviä päästöjenvähennyksiä, jotka oli tehtävä oman ympäristömme takia. Happaman laskeuman ongelma saatiin käytännössä pois maastamme ja koko Pohjois-Euroopasta. Uskoisin elinkeinoelämän silloinkin valittaneen kustannuksista ja kilpailukyvystä, mutta päästövähennykset piti tehdä itsekkäistä syistä ympäristömme puhdistamiseksi.

Nyt vuonna 2012 on rikinpoisto alueemme saastuttavilta toimijoilta ympäristön kannalta järkevän trendin seuraamista. Kukaan ei edelleenkään ole asettunut vastustamaan yhä puhtaampaa ilmaa. Ongelmaa ei kuitenkaan nähdä ensisijaisesti alueellisena ilmansuojelutoimena, vaan argumentit nojaavat globaaliin talouteen.

Suomi ei ole koskaan hakenut pärjäämistään alempiin standardeihin pyrkimällä. On sitten kysymys koulutuksesta, terveydenhoidosta tai muista julkisista palveluista, olemme hakeneet laatua hyväksyen samalla syntyneitä korkeampia kustannuksia. Emme maailmantaloudessakaan tule pärjäämään, jos emme hyväksy itsellemme roolia edistyksellisenä toimijana, korkeilla ympäristökriteereillä. Edistyksellinen toiminta tuo lyhyellä aikavälillä kustannuksia, jotka kuitenkin muuttuvat laaduksi ja sitä kautta myöskin kilpailueduksi.

Don’t paint it black – musta hiili ilmassa

Minulla liittyy monia muistikuvia erilaisiin savunhajuihin ilmassa. Lapsena autojen pakokaasut tuoksuivat aivan toisella tavalla kuin nykyautoilla. Vanhanajan pakokaasun hajuun törmää vielä silloin tällöin vanhojen kesäautojen tullessa kaduille. Muistan myös elävästi miltä Itä-Euroopan kaupungeissa tuoksui 1980-luvulla ja paljolti 1990-luvullakin. Runsasrikkisen hiilen polton savut leijuivat esimerkiksi Prahan ja Budapestin yllä, erityisesti koleina talvipäivinä. Nyt nekin hajut ovat muuttuneet. Suomalaisille tuttu savun haju on saunan lämmityksestä ilmassa leijuva puun polton haju. Siihen assosioituu monella niin paljon positiivista, ettei sen voi uskoa olevan haitallista.

Poltossa ilmaan pääsee käytännössä aina hiilihiukkasia. Näitä kutsutaan usein yleisnimellä musta hiili (black carbon, BC). Mustaa hiiltä syntyy, kun polttoaine palaa epätäydellisesti (täydellisessä palamisessa hiili muodostaa vain hiilidioksidia, CO₂).  Musta hiili ei ole mitään yhtä tiettyä kemiallista yhdistettä, vaan termi tulee suoraan hiukkasen kyvystä imeä valoa. Eli toisin sanoen, kyse on väriltään mustista hiukkasista, joissa tiedetään olevan paljon nimenomaan hiiltä.

Poltossa pääsee aina ilmaan monia muitakin yhdisteitä, sekä kaasuja että hiukkasia. Mustan hiilen lisäksi hiukkasissa on paljon orgaanisia yhdisteitä (OC). Eli hiukkaset ovat käytännössä aina sekoituksia, joissa BC/OC –suhde vaihtelee polttotapahtuman mukaan. Mustalla hiilellä on kaksi meille kaikille äärimmäisen tärkeää merkitystä: musta hiili on tärkeä ilmaston lämmittäjä ja sillä on suuri merkitys terveydellemme.

Musta hiili on yksi merkittävimmistä komponenteista ilmastovaikutuksen kannalta. Nimensä mukaisesti musta hiili imee auringon säteilyä ja siten lämmittää ilmastoa. Hiilihiukkaset voivat myös asettua vaalealle alustalle lumen ja jään pinnalle imien auringon säteilyä ja aiheuttaen näin jäätiköiden sulamista vaikkei lämpötila olisi edes juuri kohonnut. Hiilihiukkasten elinaika ilmakehässä on vain muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, eli ne ovat hyvin lyhytikäisiä esimerkiksi hiilidioksidiin verrattuna. Lyhyestä elinajasta johtuen mustan hiilen päästöihin kohdistuvat vähennykset vaikuttavat ilmastoon nopeasti.

On esitetty arvioita, joiden mukaan mustan hiilen päästöjen vähennykset voivat vaikuttaa ilmaston lämpenemistä ehkäisten jopa 20-30 prosentin edestä vuosisadan puoliväliin mennessä. Ennustettu 1.3°C lämpötilan nousu (vaihteluväli 0.8-2.0°C) voi pienentyä alle 1.0°C nousuksi pelkästään mustan hiilen vähennystoimilla. Hiilidioksidin päästöjen rajutkaan vähennykset eivät ehdi vaikuttaa paljoakaan vielä tällä aikataululla, sillä hiilidioksidin viipymäajan ilmakehässä on arvioitu olevan kymmeniä vuosia. Hiilidioksidin ja mustan hiilen päästöt syntyvät usein yhdessä. Tällöin samanaikaisilla vähentämistoimilla voidaan saavuttaa sekä lyhyen että pitkän ajan hyötyjä.

Mustaa hiiltä sisältäviä hiukkasia on paljon myös hengitysilmassamme. Valtaosa tiedoistamme yhdyskuntailman hiukkasten terveysvaikutuksista liittyy pienhiukkasten kokonaispitoisuuteen (PM_2.5). Pienhiukkasten päästöjen vähennyksillä tiedetään olevan suora merkitys terveyteemme. EU:n tutkimushanke CAFE (Clean Air for Europe) arvioi, että pienhiukkaset aiheuttavat Suomessa noin 1300 ennenaikaista kuolemantapausta vuosittain. Luku on tietysti suhteessa paljon suurempi saastuneemmilla alueilla. Pienhiukkasten terveysvaikutukset kohdistuvat erityisesti hengityselimistöön ja sydän- ja verisuonielimistöön. Henkilöt, joilla on näihin liittyviä terveysongelmia ovat luonnollisesti kaikkein suurimmassa riskissä.

Musta hiili (tai tarkemmin sanoen alkuainehiili) ei sellaisenaan ole välttämättä myrkyllistä. Mustan hiilen vaikutus terveyteen saattaakin olla lähinnä epäsuora: se kuljettaa mukanaan useita eri määrin haitallisia yhdisteitä kuten orgaanisia yhdisteitä (esim. PAH), metalleja (esim. nikkeli, vanadium tai arseeni) sekä monia muita yhdisteitä, jotka ovat peräisin esimerkiksi teollisuudesta tai liikenteestä (autojen jarruista, renkaista jne.).

Tehokkaiden mustan hiilen vähennystoimien täytyy kohdistua useisiin lähteisiin samanaikaisesti. Merkittäviä lähteitä ovat diesel-autot, maasto- ja metsäpalot, biomassan polttamiseen perustuvat liedet sekä asuntojen lämmitys. Näiden merkitys on luonnollisesti erilainen eri maissa ja eri ympäristöissä. Kaupunkiympäristössä diesel-autojen merkitys on usein keskeinen, kun taas esimerkiksi suomalaisissa taajamissa paikallinen puun pienpoltto takoissa ja puusaunoissa voi olla paljon tärkeämpää. Kehitysmaissa tärkeä lähde on ruoanlaiton yhteydessä syntyvät päästöt. Vaikka monissa maissa on ilmalaadulle ja päästöille tarkkoja määräyksiä, niiden vaikutus nimenomaan mustan hiilen päästöihin ja pitoisuuksiin ei ole aina riittävää.

Mustan hiilen päästöjen merkittävät vähennykset voivat alueellisesti parantaa merkittävästi ilman laatua ja vähentää ennen aikaisten kuolemantapausten määriä. Merkittävimmät hyödyt on arvioitu saatavan erityisesti Aasiassa (yli 80% kokonaishyödystä). Hyvin merkittävää hyötyä ihmisten terveyteen on saatavissa myös Afrikassa.

Ilmastonmuutoksen hidastamisessa hyötyjinä ovat kaikki maapallon asukkaat.   

*****************************************************************************

Mustan hiilen merkityksestä ilmakehässä on ilmestynyt kaksi hyvää tiivistä raporttia:

Integrated Assessment of Black Carbon and Tropospheric Ozone (http://www.unep.org/dewa/Portals/67/pdf/BlackCarbon_SDM.pdf)

Health effects of black carbon

(http://www.euro.who.int/en/what-we-publish/abstracts/health-effects-of-black-carbon)

Nuoret tohtorit - uuden työelämän ammattilaiset

Työelämä muuttuu ympärillämme vauhdilla. Yliopistolla kokonaistyöaika eli urakkasopimus työnteosta on tutkijoilla ja opettajilla ollut erilaisilla sopimuskirjauksilla aina pelin henki.

Nykyinen työehtosopimus määrittelee vuotuisen työsuunnitelman olemaan 1600 tunnin kokoiseksi laaditun. Suunnitelma hyväksytetään esimiehellä, mutta työn tekoa ei seurata ajassa eikä paikassa. Tulokset ratkaisevat.

Samaa työnteon joustavaa mallia haetaan erilaisilla järjestelyillä kautta työkentän. Etätyö, työajan joustot, ja monet muut teemat liittyvät tähän.

Väitöskirjan valmistelleet nuoret tohtorit ovat oppineet jo koulutuksessaan työnteon mallin, jossa tulos ratkaisee – ei se kuinka monta tuntia ja milloin työtä on tehty. Nuoret tohtorit ovat valmiiksi uuden työelämän ammattilaisia. Heiltä on vaadittu paljon, vastuu omasta tekemisestään on sisäänrakennettu ja tulos on puhunut puolestaan.

Yrityksissä on turha aristella tohtorien palkkaamista kapea-alaisina asiantuntijoina. Ajatukset ovat käännettävä aivan toisaalle: tohtorit ovat uuden työelämän ammattilaisia. He osaavat toimia projekteissa, heillä on kielitaito ja tiukka vastuu omasta tuloksestaan. Näillä on hyvä toimia yliopistomaailman ulkopuolellakin.

Foreign researchers for the benefit of the universities

This text is also in Finnish here

Recruitment of foreign researchers is a challenging task. The appointment may appear as an investment for tens of years and it should be a good one with high efficiency. It is naturally not necessarily needed that some the researchers are from outside of Finland, but there is certainly pressure to increase the fraction of foreign staff among our universities.

The recruitment of international staff is not straightforward for several reasons. Some of the small disciplines just simply cannot afford, that a part of the staff cannot participate teaching or administrative duties. It is very difficult to organize fundamental teaching in Finnish if the only professor in the discipline does not speak it.

However, international recruitment is aimed to happen more frequently. The positions are announced often internationally. How could we succeed to get international experts to first of all apply and then also to come to our universities?

Foreign researcher needs always – in one form or another – a starting package. As a minimum, the university needs to support the researcher in organizing the move to Finland, looking for an apartment and many other practical issues. This can be dealt to a great centrally and organized within the whole university.

Completely different scale of support is needed to be considered as we deal with recruitment of top professor. Finland cannot aim for giving similar personnel and investment resources, as for example Switzerland is able to give. However, the starting period of a top professor needs substantial financial support, without relevant support the recruitment is not going to be very successful. People from different cultures, speaking different languages need time before they can get the first projects funded and projects running.

Sufficient starting package is much easier to organize when new appointments take place to existing strong research groups. In such case, the group takes responsibility to direct resources to support the newly appointed researcher. Good examples of sufficient starting packages are demonstrated also with help of Tekes and the Academy of Finland when appointing Finland Distinguished Professors (FiDiPro).

Systematic development of starting packages is even more important when appointing new assistant and associate professors in tenure track positions. The universities’ expectations are high and time is short. Young professionals must get sufficient support in order to respond their high expectations.

Foreign researcher will find herself or himself in Finland in a new environment. The language is strange and the whole culture is different. If the foreign researcher comes to stay permanently or for a long period of time, we must require studies and learning of Finnish language. This would be everyone’s benefit, not least for the researcher’s who will find it much easier to get integrated to the society outside of the university.

Sometimes it is not realistic to expect foreign staff to study and learn Finnish during their stay. In addition, everyone has to manage at least the very beginning of the stay using only English. How does to research community support the integration of English speaking staff? In many cases, the international staff will find each other and give peer support. However, the international group as a whole may still remain outside of the unit. It may be polite to use English during the coffee break if there are people who do not understand Finnish. On the other hand, sometimes it is also polite to struggle and use Finnish with someone who is in the middle of the learning process and would need more practical training. This may appear as the final step for a foreigner that needs to be taken to get fully integrated to the whole society. We certainly need agreed practices, but we also need sensitivity to feel the right way to act.

The language is clearly one of the main challenges, but also other cultural differences influence the integration of the researcher. It is, however, our joint interest to use the whole capacity of the researcher. The international staff has a lot to give, not only to the research, but also to the education and administration – for example to the strategy process. It would be unwise not to use this resource. It is likewise not wise to overload the Finnish speaking staff with all routine and bureaucratic duties. Part of the education as well as administration need to be handled also in English.

There will be plenty of challenges to get internationalization to function at all levels of universities. This concerns both the native Finns but also the coming foreign staff. In the new strategy of the University of Helsinki, the goal is to increase the percentage of international teaching and research staff to 15 percent by 2017. The Ministry of Education and Culture is developing the new model for distributing the budget funding among universities. One of the new criteria is to direct 2 % of the budget based on the amount of international teaching and research staff.